Siirry sisältöön
kiinnostava puhuja

Emma Jäntti

Jemma's productions

Pirkanmaa, Tampere

Emma Jäntti on esiintyvä taiteilija, vuorovaikutuksen ja yrityskulttuurin valmentaja sekä sosiaalisen kestävyyden asiantuntija. Hän on esiintynyt 1990-luvulta lähtien ja tehnyt teatteria 8-vuotiaasta alkaen. Jemma's productions on perustettu vuonna 2011.

Koulutukseltaan Emma on audiovisuaalisen viestinnän media-assistentti, kulttuurituottaja (AMK) sekä johtaja. Lisäksi hän on opiskellut näyttelijäntyötä, juontamista, erilaisia taide- ja taitoaineita sekä vuorovaikutus- ja mielentaitoja. Hänellä on myös työkokemusta sosiaalialalta ja laaja-alainen tapahtuma- ja kulttuurialan työkokemus.

Edellä mainittujen lisäksi Emma työskentelee erityisesti komediallisen sisällön, rohkeuden lisäämisen, sosiaalisen kestävyyden, psykologisen turvallisuuden, työyhteisöjen kestävän hyvinvoinnin ja kestävän yrityskulttuurin parissa. Hän yhdistää työssään luovat menetelmät, näyttelijäntyön ja työyhteisöjen kehittämisen osallistavalla ja innostavalla tavalla.

Referenssit

Emma on työskennellyt laajasti erilaisten yritysten, yhdistysten, kaupunkien ja kuntien sekä muiden organisaatioiden kanssa.

Esimerkkejä yhteistyökumppaneista ovat muun muassa LEKITEK, Juhlaviihde Mäntyset, MiminTalli, Ohjelmakauppa, Menesty.net, BNI Finland, MSK Group, Varova Oy, Veravia Finland Oy, OnniBus.com Oy, Helsingin taideyhdistys, Kolmisopen kauppakeskusyhdistys, mm. Helsingin, Tampereen, Keravan ja Nokian kaupungit, JEDU ja Sataedu.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.