Siirry sisältöön
Profiilikuva Emma Jäntti

Juontaja & fasilitaattori Emma Jäntti

Emma Jäntti on juontamisen ja fasilitoimisen ammattilainen, joka hoitaa tilaisuuden kuin tilaisuuden ammattitaidolla ja energisellä otteella.
Hän hallitsee erinomaisesti niin pienet kuin suuretkin yleisöt ja on kuin kala vedessä äkillisestikin muuttuvissa tilanteissa. Emma on saanut erityisen paljon hyvää palautetta tummasta äänestään, jota on kuvailtu vakuuttavaksi ja miellyttäväksi kuunnella. Palautetta on tullut myös Emman innostavasta ja miellyttävästä energiasta, jolla hän luo tapahtumaan lämmintä ja tunnelmaa.

Emma toimii tapahtumassa tuottajan tukena ja tapahtuman selkärankana. Hän on kokenut muiden yritysten ja brändien edustaja, joten voit huoletta luottaa siihen, että hän toimii tilaisuudessa, sekä tilaisuuden ennakkomarkkinoinnissa sinun eduksesi!



Ammattimaista fasilitaattoria on hyvä hyödyntää keskustelutilaisuuksissa, joissa on tärkeätä, että kaikki osallistujat saavat äänensä kuuluviin. Ammattifasilitaattori osaa myös johdatella keskustelua kuulijalle mielenkiintoisella tavalla. Haastateltavat kertovat usein, että ovat kokeneet esiintymisen Emman kanssa hyvin helppona Emman luoman rennon ilmapiirin ja turvallisuuden tunteen ansiosta.



Emma on erikoistunut ihmisten kohtaamiseen: hän luo tapahtumaan tunnelman, jossa jokainen osallistuja voi tuntea olevansa tervetullut. Emman supervoimia on yhteisöllisen kokemuksen ja turvallisen tilan luominen tapahtumaan. Tämä on eduksi esimerkiksi tilaisuuksissa, jossa halutaan saada yleisö osallistumaan.

Emma on myös kokenut myynnillisten tapahtumien juontaja, ja useiden eri tahojen edustaja. Hän tietää millaisilla keinoilla nostetaan puhuja, esiintyjä tai edustettava tuote parrasvaloihin.



Emmalla on kokemusta mm. avoimista yleisötapahtumista, yksityistilaisuuksista, kauppakeskustapahtumista, gaaloista, keskustelujen- ja work shoppien fasilitoinnista, kirkkokonserteista, Open mic -tapahtumista, karaoken sekä erilaisten pelien vetämisestä, radiosta, TV:stä kuin virtuaalisista stream tapahtumistakin. Hän tietää kuinka saada luotua yleisölle viihtyisä tunnelma, vaikka se tapahtuisikin etäviestintää hyödyntäen. Juonnettuja tilaisuuksia tällä naisella on takanaan tuhansia!



Emma markkinoi tapahtumaanne myös omissa some -kanavissaan ellei toisin sovita. Emmasta saa tarvittaessa apua esiintyjien valmentamiseen, tuotannon sparrailuun sekä markkinointisisältöjen toteutukseen.

”Emma on mukaansa tempaava, innostava ja pidetty juontaja. Hänellä on vakuuttava ääni ja ammattimaisen rento ote. Myös tapahtumien koordinoiminen sujuu luontevasti ja oma-aloitteisesti. Heittäytymiskyky on myös loistavaa! Jos haluaa tapahtumaansa ammattilaisen, joka innostaa asiakkaita niin Emma on varma valinta.”
-Carolina Santana, VeraVia

”Emmalla on upea kyky rohkaista ihmisiä kokeilemaan itselleen uusia asioita ja toteuttamaan itseään. Hän tekee sen tavalla, josta välittyy aito halu, innostus sekä vilpitön myötäeläminen. Emma todella elää mukana ja saa tuntemaan, että jokaisen lahja on tervetullut!”
-Tapahtuman osallistuja

”Emma on ammattitaitoinen, monipuolinen ja mukaansatempaava juontaja, joka hyppää vaikka vauhdissa mukaan tuotantoon, kuin tuotantoon. Emman kanssa työnteko on sujuvaa ja helppoa.”
-Iida Salonen, Keravan kaupungin kulttuurituottaja

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.