


Yhteisötaidekoulu Hehkumahku/ Tästä tulee niin hieno maailma ry.
Yhteisötaidekoulu Hehkumahku on erityisesti Tampereella ja laajemmin Pirkanmaan alueella toimiva yhteisöllisyyteen ja yhteisötaiteeseen keskittyvä taidekoulu ja lastenkulttuurin tuottaja.
Toimintaamme kuuluu mm. taideohjausta, esitystoimintaa, työpajoja, tapahtumia, tempauksia ja lasten syntymäpäiväjuhlia. Meillä on monitaiteellinen työryhmä, jolla on osaamista esim.kuvataiteista, sirkuksesta, klovneriasta, nukketeatterista, ilmaisutaidosta ja tapahtumatuotannosta.
Olemme kehittäneet Lasten kyläkarnevaalit konseptin ja toteutamme sitä yhdessä Operaatio Pirkanmaan kanssa. Toimimme yhteistyössä myös Tampereen kaupungin eri yksiköiden kanssa mm. kulttuurikasvatusyksikkö Taidekaaren ja ikäihmisten kulttuuripalveluiden kanssa.
Referenssit
Olemme tuottaneet Lasten kyläkarnevaalit yhteistyössä Operaatio Pirkanmaan kanssa. Yhteistyötä on tehty monien muiden Pirkanmaan kuntien kanssa. Ruuti-klovnin matkalaukkuteatteri on vuoden 2023 lastenkulttuurikuukauden Pirkkasten kiertävä esiintyjä. Hehkumahku on saanut apurahaoja mm. Alli Paasikiven säätiöltä ja Osuuskunta Kanslialta.
Toimimme Tampereen kaupungin palveluntuottajana ja olemme tehneet lukuisia toimeksantoja Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusyksikkö Taidekaarella, Ikäihmisten kulttuuripalveluille ja nuorsipalveluille.
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.