Mikko Kerttula
Mikko Kerttula Photography
Lahti, Päijät-Häme
Olen Lahdessa toimiva valokuvataiteilija, dokumentaristi ja opettaja, jolla on yli 15 vuoden työkokemus media-alalta. Käytännön osaamista löytyy myös elokuvatuotannosta, videokuvauksesta ja editoinnista. Opetan digitaalisia ja analogisia valokuvaustekniikoita innostavasti ja monipuolisesti, yhdistäen teorian ja käytännön helposti lähestyttäväksi kokonaisuudeksi
Vuosina 2017-2024 toimin päätoimisesti valokuvauksen ja visuaalisen viestinnän vastuuopettajana Lahden kansanopistossa ja Vapaassa akatemiassa. Tehtäviini kuului myös opiston markkinoinnin ja viestinnän tukitehtävät sekä erilaisten hankerahoitettujen koulutuksien työpajaohjaus mm. media-alan, yrittäjyyden ja työelämätaitojen parissa.
Yrittäjänä olen tehnyt yhteistyötä monenlaisten yksityisten asiakkaiden, tapahtumajärjestäjien, ravintoloiden, studiokuvausten, päivittäisuutisten sekä aikakausilehtien parissa.
Taiteilijana työskentelen dokumentaarisen valokuvataiteen parissa ja minua kiehtovat myös kuvatuotannon vaihtoehtoiset menetelmät sekä audiovisuaaliset työkalut. Töissäni käsittelen usein arkielämän tapahtumia, maisemia, tarinoita sekä kohtaamisia ihmisten kanssa.
Koulutukseltani olen taiteen maisteri ja olen suorittanut valokuvauksen AMK-tutkinnon Lahden Muotoiluinstituutista.
Referenssit
*kevät 2026*
Tapahtumapedagogi, Utopias Lahti
https://utopiaslahti.com
*kesä 2025 – syys 2025*
Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahaston 4kk työskentelyapuraha Toistaiseksi nimeämätön rakkaus -teokseen.
*2010-jatkuva*
Freelance-valokuvaaja (Y-tunnus)
*2024-2025*
Vieraileva taiteen tuntiopettaja / Lahden kansanopisto ja Vapaa akatemia
*2017-2024*
Vastuuopettaja, valokuvaus ja visuaalinen viestintä / Lahden kansanopisto ja Vapaa akatemia
__________________________________________
Tulevat:
Kevät 2026
Taiteilijayhteistyö, Malva
__________________________________________
Aikaisemmat hanketyöt:
2023-2024
Välimerkki – väylä lisämeriiteille (20op)
https://www.taidekoulutus.fi/valimerkki
2023
Opitaan yhdessä
https://www.taidekoulutus.fi/23-24-valokuvaus-ja-video/opitaan-yhdessa-yhteisto
3-kameratuotanto ja yhteistyö teatterikoulutuksen kanssa
https://www.taidekoulutus.fi/23-24-valokuvaus-ja-video/3-kameratuotanto-ja-yhteistyo
2020-2023
entR21: Entrepreneurship and 21st Century Skills (Erasmus+)
https://www.entr21.com/
Lisää tietoa yhteistöistä ja ajankohtaisista hankkeista löytyy kotisivuiltani osoitteesta:
http://www.mikkokerttula.com/collaboration
__________________________________________
Toimin myös aktiivisesti Lahden valokuvataide ry:n (varapj.) ja KAUNO ry:n (varapj.) hallituksissa.
Lisätietoa:
https://kauno.fi/
https://www.lahdenvalokuvataide.com/
__________________________________________
Ansioluettelo:
https://bit.ly/2026_CV_Mikko-Kerttula
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.