Siirry sisältöön
Profiilikuva Emma Jäntti

Äänirentoutus Jemma’s productions

Äänirentoutus toimii erinomaisena ohjelmana osana työhyvinvointi päivää. Kuinka usein suomme itsellemme hetken arjen kiireiden keskellä hetkeksi olla ja hengähtää?
Äänirentoutus on ikiaikainen perinne, jota on käytetty jo varhain alkuperäiskansojen keskuudessa ja myös muinaisessa suomalaisessa kansanperinteessä.


Emma Jäntti toteuttaa yksin, sekä yhdessä Tuomas Larkovuon kanssa äänirentoutuksia, jonka yhteyteen on mahdollista yhdistää muita stressiä lievittäviä taideterapeuttisia sekä hyvinvointia tukevia harjoituksia.

Emma Jäntti on kulttuurituottaja ja monipuolinen esiintyjä, joka käyttää taideterapeuttista otetta työskentely metodeinaan. Tuomas Larkovuo on muusikkoja sairaanhoitaja, joka on inspiroitunut monipuolisesti hyvinvoinnista. Emma ja Tuomas asuvat yhteisössä, joka keskittyy hyvinvointiin, yhteiseen kasvuun, sekä rakentavaan ja myötäelävään vuorovaikuttamiseen.

Äänirentoutuksessa käytetään soittimia, jotka vaikuttavat niin mieleen kuin kehoon vaivuttaen vastaanottajan syvään rentouden tilaan. Tutkimusten mukaan äänivärähtelyt vaikuttavat kehon värähtelyyn korjaavalla tavalla.

Käytössä on mm. kehärumpu, jonka ääni resonoi kehoon aina solutasolle saakka, tämä vaikuttaa kehon rentoutumiseen. Tutkimusten mukaan rummun resonanssi vähentää ahdistuneisuutta ja stressiä. Sillä on myös verenpainetta laskevia vaikutuksia.
Lisäksi instumentteina käytetään laulua, rawastia sekä vaihtelevasti tiibettiläistä kulhoa, kaunis äänisiä helistimiä ja muita soittimia, jotka edistävät kehon ja mielen harmoniaa.


Ennen äänirentoutusta on mahdollista ravistella arjen kiireet pois fyysisillä harjoituksilla ja asettua hetkeen, joka helpottaa rentoutumista ja mielen irroittamista arjen asioista. Metodeina Emma ja Tuomas käyttävät mm. vapaata tanssia ja hengitysharjoituksia. Harjoitukset eivät ole pakollisia, mutta ne ovat suositeltavia, sillä kokonaisvaltainen rentoutuminen on helpompaa niiden avulla ja äänirentoutuksen vaikutus on voimallisempi.


Äänirentoutuksien tukena on mahdollista käyttää tilassa myös eteeristen öljyjen diffuuseria. Eteerisillä öljyillä on mahdollista lisätä rentouden kokemusta. Vaihtoehtoisesti suosittelemme erilaisia suitsukkeita.

“Emman ääni voimapiirissä oli voimakkaasti maadoittava ja parantava. Sen tunsi kehossa. Tuomaksen rauhallinen ja lempeä ote hengitysharjoituksen ohjauksessa aktivoi, tasapainotti ja rauhoitti hermostoa erinomaisesti. Kiitos teille kallisarvoisesta kohtaamisesta, jonka loimme yhdessä!”
-Pia, Voimapiirin osallistuja

“Emman äänirentoutus rauhoitti selvästi ylivirittynyttä mieltä ja auttoi kehoa rentoutumaan. Suosittelen lämpimästi stressin lievittämiseen sekä ihanaksi pakohetkeksi päivän kiireistä❤”
-Salli Tammivaara, Emman yksityisen äänirentoutuksen osallistuja

Tilavaatimukset

Tyhjä tila, jossa kaikille osallistujille on tilaa olla makuullaan. Vetäjiltä löytyy rajallinen määrä makuualustoja.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.