Simo Nieminen
Räppilähde
Pirkanmaa, Tampere
Osaamiseni ytimessä ovat:
• yhteisötaide ja osallistava taidetoiminta
• sanataide ja luova kirjoittaminen
• rap-kirjoittaminen ja rap-terapia
• osallisuuden ja hyvinvoinnin edistäminen
• taidekasvatus ja lukutaitotyö
• työpajojen ja koulutusten suunnittelu sekä ohjaaminen
• kulttuurituotanto ja projektityö
• musiikki, sanoittaminen ja esiintyminen
Olen filosofian maisteri, sanataidekasvattaja, yhteisötaiteilija sekä musiikin ja kulttuurin ammattilainen.
Minulla on pitkä työkokemus etenkin lasten ja nuorten kulttuuri-, taidekasvatus- ja osallisuustyöstä. Olen toiminut vuodesta 2012 alkaen muun muassa Sastamalan kaupungin yhteisötaiteilijana, Jyväskylän kaupungin kulttuuripalveluiden taidekasvattajana, Tampereen Taidekaaren työpajaohjaajana sekä erilaisissa valtakunnallisissa lukutaito- ja kulttuurihankkeissa.
Erityinen osaamisalueeni on sanataiteen, rap-kirjoittamisen ja musiikin hyödyntäminen osana itseilmaisua ja hyvinvointia edistävää toimintaa. Maisterityöni tein rap-terapian mahdollisuuksista osana kasvun tukemista.
Yhteisötaiteilijana olen kiinnostunut luomaan osallistujille turvallisen tilan, jossa saa matalla kynnyksellä ilmaista itseään ja kokeilla uusia asoita. Koen, että työpajoissa on tärkeää rakentaa osallistujien välille yhteyttä, saada onnistumisen kokemuksia ja löytää uusia tapoja tulla kuulluksi, kokea sekä vaikuttaa.
Omassa taiteellisessa työskentelyssäni yhdistyvät räppi, laulujen kirjoittaminen, sanataide ja kokeellisen pop-musiikin tuottaminen.
Referenssit
-Yhteisötaiteilja, Sastamalan kaupunki (2023-2024)
-Työpajaohjaaja, Tampereen Taidekaari (2017-)
-Taiteellinen johtaja, Räppilähde (2012-)
-Hanketyöntekijä, OKM -Lukuliike (2022-2023)
-Taidekasvattaja, Jyväskylän kaupungin kulttuuripalvelut (2013 -2021)
-Projektisuunnittelija, Jyväskylän yliopisto (2015-2021)
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.