Siirry sisältöön

Nukketeatteri Sampo

Helsinki, Uusimaa

Nukketeatteri Sampo on vuonna 1977 perustettu helsinkiläinen
ammattinukketeatteri, joka sijaitsee Helsingin keskustassa osoitteessa
Erottajankatu 7.

Teatteri esiintyy säännöllisesti myös kulttuuri- ja monitoimitaloissa ympäri pääkaupunkiseutua, ja suurin osa esityksistä
on myös tilattavissa päiväkoteihin, kouluihin sekä erilaisiin tapahtumiin.

Perustamisestaan asti Nukketeatteri Sampon esitykset ovat välittäneet laulujen, runojen, tarinoiden, ja musiikillisen nukketeatteri-ilmaisun keinoin iloa ja elämyksiä kaikenikäisille katsojille ja kuulijoille.

Sampon esityksissä elävä musiikki näyttelee olennaista osaa. Vuodesta 1977 lähtien ovat muusikot esiintyneet näytöksissä
yhdessä nukeillanäyttelijöiden kanssa ja luoneet taiteiden välisiä mieleenpainuvia kokemuksia jo yli miljoonalle katsojalle.

Esityksissä kuultavat laulut ovat tulleet tutuksi suurelle yleisölle myös Nukketeatteri Sampon julkaisemien lukuisien lastenlevyjen kautta.

Referenssit

Nukketeatteri Sampolla on noin 300 esitystä vuodessa. Yhteistyökumppaneina on huomattava määrä alan järjestöjä, sekä Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungin kulttuuripalveluita.

Teatterilla on ollut paljon yhteistyötä myös YLE:n kanssa ja Nukketeatteri Sampon esityksiin liittyviä lauluja löytyy YLE Areenasta.

Nukketeatteri Sampon toimintaa tukevat Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Helsingin kaupunki.

Taiteenalat

Nukketeatteri

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.