Siirry sisältöön

Malviniemi Company (Tanssimajakka ry)

Pohjanmaa, Vaasa

Malviniemi Company on vaasalainen tanssitaidetta edustava ammattilaisryhmä, joka on perustettu vuonna 2011. Tanssiryhmän taiteellinen johtaja on koreografi ja tanssija Mia Malviniemi ja ohjelmisto koostuu hänen suunnittelemistaan tanssiteoksista. Malviniemen taiteellisessa työssä elävä musiikki ja työskentely muusikoiden sekä säveltäjien kanssa on ollut tärkeässä osassa ja antanut oman leimansa ryhmän teoksille.
Ikäihmisille suunnattuja tanssitaiteen sisältöjä on toteutettu säännöllisesti vuodesta 2016. Taiteilija kotona-toiminnan kautta ryhmä on jalkautunut ikäihmisten koteihin järjestämällä luovan tanssin tuokioita. Tanssia koko ikä -hanke (2024-2025) on koonnut yhteen tanssin ammattilaisia ja yli 65-vuotiaita tanssin harrastajia.

Referenssit

Taiteelliselle johtajalle Mia Malviniemelle myönnettiin vuonna 2024
Suomen näyttämötaiteen kultainen ansiomerkki tanssitaiteen vapaalla kentällä tehdystä
ansioituneesta työstä 25 vuoden ajalta.

Samassa veneessä (2023) elokuva on lisännyt merkittävästi ryhmän näkyvyyttä kotimaassa ja kansainvälisesti. Elokuvalle myönnetyt palkinnot ja maininnat:
Bistre Reke, Belgrad Serbia, Paras leikkaus, 2025
Filmfest Sundsvall, Ruotsi Paras elokuva 2024
InShadow, Lissabon, Portugali, Paras elokuva 2024
Zinetika Festival, Espanja, Paras elokuva 2024
Breaking Walls Dance Film, Cairo, Egypti, Paras musiikki 2024
Dance On Screen FilmFestival, Itävalta, Paras elokuva 2023
Bucharest International Dance Film Festival, Romania, Special Mention 2023
Multiplié dance film festival, Norja, Special Mention 2023

Pitkäaikaisia yhteistyökumppaneita ovat olleet Pohjanmaan tanssin aluekeskus, Vaasan kaupungin kirjasto- ja kulttuuritoimi, Pohjanmaan hyvinvointialue (Kotihoito) lisäksi yhteistyötä on tehty Vaasassa eri yhdistysten ja yritysten kanssa.
Produktioita:
Ihoon piirtynyt (2025) Äänellisiä tutkimuksia (2024), Samassa veneessä (lyhytelokuva) 2023, Moments from K (2021–22), Kädet kertovat (2020), Hero Colours (2019), People Pollution (2018, 2017), Sydämen kukat (2016), People 'Conflictus' (2015), Hiljaisuus (2014), Heijastuksia toiseen valoon (2013), Moreeni Tanssit luodolla – jäljet kalliossa (2012), Varjon tällä puolen (2011).

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.