Siirry sisältöön

Koppikset-lastenmusayhtye

Kalajoki, Pohjois-Pohjanmaa

Koppikset on riuskalla asenteella toimiva viisijäseninen lastenmusiikkiyhtye. Yhtye aloitti toimintansa 1988. Ohjelmisto koostuu Raimo Hentusen ja Ilpo Ikäheimon tekemistä lauluista ja laululeikeistä. Musiikkityyli vaihtelee sambasta tangoon, kantrihumpasta rehtiin rokkiin. Koppikset esiintyy myös duona, triona ja kvartettina. Yhtyeellä on oma laadukas äänentoistokalusto ja tarvittaessa myös valolaitteisto. Keikkojen laskutuksen hoitaa Willi Lakeus-teatteriosaajien osk.

Referenssit

Yhtye on esiintynyt menestyksellisesti festivaaleilla, kouluilla, päiväkodeissa, vanhainkodeissa, koko perheen tapahtumissa... siellä missä reippaille lauluille ja laululeikeille ja rennolle meiningille on ollut tarvetta.
Yhtyeen biisintekijät ovat yhdessä ja erikseen säveltäneet ja sanoittaneet teatterimusiikkia sekä lasten- , että aikuisten näytelmiin.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.