Siirry sisältöön
mentalisti Jose Ahonen mentalisti Jose Ahonen
mentalisti Jose Ahonen

Jose Ahonen

TMI Jose Ahonen

Pirkanmaa, Tampere

Viimeisen 15 vuoden aikana Jose on esiintynyt lukuisissa eri tilaisuuksissa ympäri Suomen – pienistä yksityistilaisuuksista aina suuriin yritystapahtumiin. Hänen asiakkaisiinsa kuuluvat muun muassa Nokia, Finnair, Eduskunta, Google, Kone, Nordea, Metsä Group sekä ABB. Josen maine älykkäänä ja yleisönsä mukaan tempaavana esiintyjänä on vienyt hänet esiintymään myös kansainvälisesti esimerkiksi Yhdysvaltoihin, Tšekkiin, Saksaan, Ranskaan ja Hollantiin. Jose on myös Suomen suurimpien ohjelmatoimistojen luottotekijä.

Referenssit

Josen työstä on vuonna 2024 sekä 2025 myönnetty arvostettu Suomen Taikapiirin Emeritus Reijo Salminen -trofee, joka annetaan pitkäjänteisestä ja taidokkaasta työstä taikuuden parissa, hän palkittiin pronssilla 2025 Pohjoismaiden lavataikuuden sarjassa sekä Timo Tuomivaara - palkinnolla vuonna 2019. Jose kuuluu Psychic Entertainers Association -yhdistykseen, johon on päässyt vain noin 250 maailman parasta ammattimentalistia, hypnoositaiteilijaa ja muuta psyykikkoviihdyttäjää.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.