Hanna-Kaisa Korolainen
Helsinki, Uusimaa
Olen helsinkiläinen ryijytaiteilija ja taiteen tohtori. Olen opiskellut tekstiili-, valokuva- ja nykytaidetta (Aalto yo, Turun taideakatemia, Paris 8 yo). Väitöskirjani (2022) tarkasteli inspiraation roolia luovassa prosessissa, vastaväittäjänä toimi Teemu Mäki.
Tutkijan kokemuksellani perehdyn perusteellisesti jokaiseen projektiin, ja innostun paikkakohtaisista hankkeista. Pariisissa ja Brysselissä vietetyt vuodet, sekä tausta muodin ja tekstiilisuunnittelun parissa ilmenevät teosteni väri– ja materiaalilähtöisyydessä.
Teoksiani on ollut esillä laajasti Suomessa esimerkiksi EMMAssa, Designmuseossa, Suomen Käsityön museossa, Pohjanmaan museossa ja Lokal-galleriassa. Kansainvälisesti töitäni on nähty mm. Pariisin Comfort Mental -galleriassa ja Suomen Ranskan instituutissa, Berliinin Snow Galleryssa, Schloss Holleneggissa Itävallassa, Milanon Designviikoilla sekä Collectible-messuilla Brysselissä.
Teoksiani kuuluu julkisiin kokoelmiin, kuten Kansallisgalleriaan, Taidehalliin ja Designmuseoon sekä yksityisiin kokoelmiin Euroopassa, Yhdysvalloissa, Japanissa ja Arabiemiraateissa. Minulle on myönnetty muun muassa Auno ja Mauri Riutun säätiön palkinto sekä ICMA Award of Excellence -palkinto ja ryijykokoelmani on palkittu New Yorkin Textile Month –tapahtumassa.
Erityisalaani ovat tuuhean eläimelliset ryijyt. Niiden ohella teen tekstiilisuunnittelua, keramiikkaa, suunnittelen lasiteoksia ja kuratoin.
Referenssit
Pysyvät tilausteokset säätiöille:
2025 Virgil Abloh’n säätiö Chicago (US) (28 m²:n ryijymatto "Pink Harmony")
2022 Schloss Hollenegg, Itävalta (AUT)
Valikoituja ykstityisnäyttelyitä:
2025 Carneval des Animaux, Täky Gallery, Lappeenranta (FI)
2023 Eternal Flame, Snow Gallery, Berlin (DE)
2022 Moonless Night, Snow Gallery, Berlin (DE)
2020 In the House of Love and Rebellion, Hvitträsk museum, Luoma (FI)
2018 House of Love, Talentshop, Habitare, Helsinki (FI)
2018 Broken Flowers in the House of Beauty, Ventura Future, Milan (IT)
2017 House of Play and Rain, Lokal Gallery, Helsinki (FI)
VALIKOITUJA DUO- JA TRIONÄYTTELYITÄ:
2024 HYMNI, with Matias Karsikas and Milla Vaahtera, Lokal Gallery, Helsinki (FI)
2023 Penni pelkää käärmeitä, with Hanna Galtat and Penni Vasama, Albertinkatu 22–24E (FI)
2023 N O S T A L G I A, with Hanna Galtat, Confort Mental, Paris (FR)
2020 Battle Royale with Cheese, with Joel Slotte and Ville-Veikko Viikilä, Gallery Tiketti (FI)
VALIKOITUJA RYHMÄNÄYTTELYITÄ:
2026 Domus Primavera, Lokal Gallery, Helsinki (FI)
2025 Sense of Sprituality, vol III, Soul edition, Studio Bom, Helsinki (FI)
Mit_ä? Biennale of Contemporary Art, Kuopio Art Museum (FI)
Delphian Gallery Open Call exhibition, Unit 1 Gallery, London (UK)
Institut Finlandais, Paris (FR)
Craft Museum of Finland, Jyväskylä (FI)
Toivonoja Summer Exhibition, Nastola (FI)
Billnäs Summer Exhibition, Pinjainen (FI)
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.