Siirry sisältöön

Hanna Hautala

Pohjois-Pohjanmaa, Siikalatva

Olen Oulusta kotoisin oleva, nykyisin Siikalatvalla asuva, mutta laajasti Pohjois-Suomessa liikkuva esittävän taiteen moniottelija. Koulutukseltani olen teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK). Olen käynyt myös Taideyliopiston Pyörre -taiteen vapaan kentän johtamisen ja projektinhallinnan koulutuksen.
Olen työskennellyt laitosteattereissa monissa toimenkuvissa, ohjaajana ja näyttelijänä vapaan kentän tuotannoissa, useiden harrastajateattereiden ohjaajana ja taidelukioissa teatteriopettajana.
Hailuoto Teatterifestivaalin toiminnanjohtajana olen toiminut yli kymmenen vuotta ja olen festivaalin tukiyhdistyksen perustajäsen. Yhdistyksen kautta olen ollut vuosien varrella tuottamassa erilaisia teatteritapahtumia ja esitysvierailuja.

Referenssit

Pellikka – esineteatteriteos. Omakohtainen monologi, jolla kiertänyt kesästä 2025 lähtien. Tilattavissa.

Sininen hetki – tanssiteatteriteos; ohjaus ja käsikirjoitus. Tanssija Elina Tähtelältä tilattavissa.

Hailuoto Teatterifestivaali – Juha Hurmeen, Jouni Rissasen ja Matti Rasin perustama festivaali, jonka toiminnassa mukana vuodesta 2007 lähtien

Äänessä Minna Canth – käsikirjoitus ja ohjaus esitetty Kuopion kaupunginteatterissa ja Hailuoto Teatterifestivaalilla

Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio – päätoiminen draaman ja teatterin opettaja

Savonlinnan Taidelukio – teatteriaineiden opettaja

Nuoska-hanke – osallisuuskoordinaattori, Siikalatvan kunta