Siirry sisältöön

Emilia Pokkinen

Kulttuuriosuuskunta Kaje

Tamperelaisen Kulttuuriosuuskunta Kajeen perustajajäseniin kuuluva teatteritaiteen maisteri Emilia Pokkinen on monipuolinen näyttelijä ja pedagogi, jonka ohjelmistossa on kiertäviä teatteriesityksiä kaikenikäisille ja kokoisille yleisöille. Vierailut niin päiväkodeissa kuin palvelutaloissa ovat mieleisiä. Erilaiset draamatyöpajat on mahdollista toteuttaa myös erityisryhmät huomioiden.
Pitkänlinjan puhetyöläisenä Emilia jakaa mielellään kokemuksiaan esiintymisjännityksen hallinnasta ja hyvästä äänenkäytöstä kaikille ammattiryhmille.
Runojen esittäminen on kuulunut Emilian työnkuvaan koko ammattiuran ajan. Laajasta repertuaarista löytyy vaihtoehtoja erilaisiin juhliin ja tapahtumiin. Myös lausunnan opetus on Emilialle mieleistä.

Referenssit

Olen opettanut luovaa ilmaisua, hyvää äänenkäyttöä ja esiintymistaitoa yli 20 vuoden ajan eri alojen ihmisille mm. Tampereen yliopiston täydennyskoulutuskursseilla, Johtamiskorkeakoulu Synergoksessa ja Poliisiammattikorkeakoulussa sekä lausuntaa kansalaisopistoissa Tampereella, Seinäjoella ja Nurmeksessa.

2022-2024 näyttelijäntyön opetusta Suomen Teatteriopistossa Tampereella
2023-2024 lausunnan opetusta ja hyvää äänenkäyttöä Kalajoen Kristillisellä Opistolla
2023 teatterityöpajoja pirkanmaalaisissa alakouluissa
2023 läsnäolon taitoa ja kehollista ilmaisua Jyväskylän SanaSepoille
2022 läsnäolon taitoa ja tekstien tulkintaa lausunnan harrastajille Joutsenon opistossa
2022 taidetyöpaja Ylöjärven kehitysvammahuollon asiakkaille

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.