Santeri Sammakon seikkailut
Santeri Sammakon seikkailut on aivan perheen pienimmille suunnattu tanssiteatteriesitys. Samuli Roinisen koreografiassa graafikko Leena Junnilan Lits läts lätäkkö! -lastenkirjan lorut ja iki-ihanat Onni ja Ilona -katselukorttien hahmot johdattavat yleisön lorujen ja tanssin kautta seikkailuun läpi vuoden aikojen.
Suosittu esitys on pysynyt Tanssiteatteri MD:n ohjelmistossa vuodesta 2015 asti ja sitä on esitetty jo 150 kertaa, joista kiertue-esityksiä on yli puolet. Esitys on vieraillut mm. Lasten taidefestivaali Hippaloilla Hämeenlinnassa (2016) ja Jyväskylän Lasten Lysti –tapahtumassa (2018) sekä pääkaupunkiseudun lastenkulttuurikeskuksissa (Pikku-Aurora Espoo 2016 & 2019, Toteemi Vantaa 2019, Skidiviikot Tuusula 2019, 2021 & 2023). Esitys on kiertänyt myös lukuisissa Pirkanmaan kirjastoissa ja päiväkodeissa; mm. Nokian päiväkodeissa 26 esityksen kiertue (2016-2017), Hämeenkyrön päiväkodeissa 7 esityksen kiertue (2019), Ylöjärven kirjastoissa 4 esityksen kiertue (2021) ja Tampereen kirjastoissa 3 esityksen kiertue (2023).
Esitys juhlistaa 10-vuotisjuhlavuottaan vuonna 2024. Juhlavuoden esitysten yhteydessä voidaan toteuttaa myös taaperoille suunnattu Missä Pupu on? -työpaja. Työpajassa tutustutaan lapsen omaan leikkimieliseen tapaan tutkia maailmaa liikkuen, hassutellen ja tanssien.
“Esitys on suunnattu perheen pienimmille ja esiintyjä otti mukavasti ipanoita huomioon. Myös meidän neiti ujostus hymyili ja oli ihan onnellisena mukana taputtamassa, heilumassa ja tömistämässä. Esiintyjä oli niin mainio että tempauduin itsekin mukaan ihan täysillä vaikka esitys oli taaperoille suunnattu. Ihan mahtavaa!” – Oven toisella puolen -blogi
Koreografia ja ohjaus Samuli Roininen
Tanssi Joel Alalantela / Samuli Roininen
Lorut ja piirroskuvat Leena Junnila
Esityskuvat Harri Hinkka / Heikki Järvinen
Tuotanto Tanssiteatteri MD
Ensi-ilta 30.8.2014 Hervannan kirjastossa
Kesto 30 minuuttia
Suositusikä 0-5-vuotiaille
http://www.tanssiteatterimd.fi/santeri-sammakon-seikkailut/

Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.