Siirry sisältöön
Profiilikuva Pia Johanna Krook

Sadunsuikkauksesta runoesitykseen

saturunojen intesiivistä ääneen kerrontaa kuvakirjan ja suomennosliuskan tuella ;-) kuvaaja: Saana Lindvall 2022
Sadun, tarinan, loru- tai runokimaran ilmeikäs tulkinta, joka kattaa tietyn/valitun satu- tai runokirjan eläytyvän ääneen luennan kohderyhmälle valmistellulla tavalla. Yhdistän ilmaukseen näyttelijäntyötä, melodisuutta ja/tai laulullisuutta, pieniä äänielementtejä akustisin soittimin, (laulu-)leikkejä sekä paikoin soveltuvia kontaktin luonteja yleisöön kuulijareaktioita myötäillen.

Kerronnan sulatteluna on hedelmällistä jatkaa piirustaen, maalaten, muovaillen tai leikkilaulaen yhdessä kuulijoitten kanssa: yleisö saa itse luoda, jalostaa, ilmaista tarjotuin materiaalein & metodein niin tahtoessaan. Aihepiiri sovittuu kuullun, kuunnellun, oman mielikuvituksen ja kokemustaustan pohjalta intuitiivis-impulsiivisesti, lähtökohtaisesti temaattisitta rajoitta.
Ohjaan alkuun ja työpajan kuluessa tarpeen mukaan.
Oheispaja toteutettavissa ennalta sovitusti, tilan ja ajan salliessa, myös valittuihin teemoihin soveltaen ja keskittyen.

Olen tenavasta asti jakanut sepittämääni tai koetun pohjalta soveltamaani tarinointia & draamallisuutta ääneen erilaisien yleisöjen keskuudessa, pehmoleluista luokkatovereihin, partiokamuista lähiöasukkaisiin. Jokaisen tekee monin verroin hyvää osallistua konkreettisessa (live-)tilassa yhteiseen, mukaansatempaavaan äänen kerrontaan vastaanottajana vertaisien joukossa.
Parhaimmillaan kerronta punoo kertojan ja jokaisen yleisön jäsenen yhteiseen fantasiaverkkoon.

Mukaan sopii kuulijoita tilan ja tilanteen mukaan (5 – 50). Yksikin kuulija on periaatteeni mukaan esityksen arvoinen, mutta esim. ennakkoilmoittautuminen on suotavaa muistutuksena osallistujallekin, kun se on mahdollista.

Työpajaa voin ohjata yksin maksimissaan n. 20 hengelle niin, että varmasti ennätän huomioida jokaisen sekä avustaa jokaista osallistujaa tarvittaessa.

Tilavaatimukset

Soviteltavissa ja valikoitavissa laajallakin skaalalla. Tärkeintä on tilan rauhallisuus kuuntelua varten sekä yleisön mahdollisimman tarkoituksenmukainen esteettömyys saapua ennalta tiedotetusti.

Työpajalle joko oma tai sama työskentelyalue kuin kerronnalle, tarvittavat kalusteet, riittävä valaistus & välineistöä.

Tekniset vaatimukset

Mietittävissä ja sovittavissa ennalta sen mukaan, millaiset olosuhteet tila antaa, mitä tarvikkeita tilaaja voi tarjota, j n e. Lähtökohtaisesti tuon sen rekvisiitan ja välineistön, mitä tarvitsen; lisähankinnat kunkin tilauksen ja esityksen mukaan tilaajan kera sovitusti.

Käytän pääosin akustisia oheisääniä, paikoin saatan tarvita cd- (tai c-kasetti(!!)soitinta.

Tapauskohtaisesti eduksi voida hämärtää tilaa sähkö-/päivänvalolta tunnelman lisäämiseksi.
yhdessä kuulijoitten kanssa satutäkillä kertoen, kuunnellen, eläytyen..! kuvaaja: Tarja Hahl/Fotostoria 2019sadunsuikkaajan materiaaleja: satukirja kuvineen, eläinnukke (sadun sankarin mukaan), soittimet..! kuvaaja: Pia Krook/ Piagrafiaa 2019

Suositukset (1)

  1. Profiilikuva

    20. Tammikuuta 2024

    Pian satutunnit ovat hyvin valmisteltuja ja hienosti esitettyjä. Ne ovat kuin valmiita kuunnelmia, visuaalisuutta unohtamatta. Lapsilla on mahdollisuus eläytyä tarinaan itsekin kommentoiden, laulaen, leikkien sekä piirtäen, muovaillen tai maalaten. Pia on pitänyt satutunteja suomeksi, puolaksi, englanniksi ja ruotsiksi kirjastoissa ja museoissa.

    Marke Könönen, kirjastonjohtaja emerita