Siirry sisältöön
Kaksi marionettikoiraa seisoo puun juurella syksyisessä metsässä. Toinen on ruskea, toinen okrankeltainen. Niillä on villasta huovutetut päät ja villahuovasta tehdyt vartalot.
Valmistamme yksinkertaisen, uniikin marionettikoiran märkähuovuttamalla, neulahuovutuksella ja ompelemalla. Materiaaleina on villaa, villahuopaa, puuhelmiä ja puun oksa, jonka voi halutessaan itse etsiä metsästä toiselle kokoontumiskerralle.

Kurssi sopii kaikenikäisille 10 vuodesta alkaen. Myös 6-10 -vuotiaat lapset voivat osallistua aikuisen kanssa. Kurssille voi osallistua kerrallaan 10 henkilöä tai työparia.

Kurssi toteutetaan kahtena kahden tunnin pituisena jaksona, joiden välissä on 1-2 viikkoa, jotta märkähuovutettu pää ehtii kuivua ennen koiran kasaamista.

Materiaalipaketin hinta on 5€/koira. Työparit voivat valmistaa yhden tai kaksi koiraa. Kurssille osallistuvat saavat koiran kaavan mukaansa ja voivat halutessaan ostaa tarvikepaketin toiseen koiraan.

Yksinkertainen marionettikoira on valloittava, henkilökohtainen lahja! Suositusikä koiran liikuttamiselle on viidestä vuodesta ylöspäin.

Tilavaatimukset

Tarvitaan työskentelytila pöydän ääressä, hyvä työskentelyvalaistus sekä vesipiste.

Tekniset vaatimukset

Vesipiste ja hyvä valaistus tarvitaan tilaajalta.
Keltatakkinen nainen on kyykyssä pitkospuilla suomaisemassa ja rapsuttaa okrankeltaista marionettikoiraa leuan alta pidellen tätä toisella kädellä.Erivärisiä marionettikoiria lepäilee kahdessa korissa pehmeän villa-alustan päällä.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.