Siirry sisältöön
Profiilikuva Teatteri Tuomikko

Kukkuu, missä kuu? -vauvateatteriesitys

Kuvassa piirretty luontomaisema, puu, kuu ja pilviä. Keskellä peikoksi pukeutunut näyttelijä katsoo kameraan. Kämmenet on auki pään molemmilla sivuilla.
Kukkuu, missä kuu? on vauvateatteriesitys, jossa yhdistyvät PIILOLEIKKI, AVATTAVAT LUUKUT ja NUKKETEATTERIN IHMEET.

Ihan äsken se oli tässä, mutta nyt sitä ei näy missään. Onkohan kuu mennyt piilosille? Lasketaan kolmeen ja etsitään kuu! Vaan kuu onkin löytänyt tosi hyvän piilon ja tarvitaan monta kukkuuta ja kurkistusta ennen kuin kuu tulee piilostaan.

​VAUVOJEN JA TAAPEROIDEN OMA ESITYS tuo piiloleikkiin mukaan kuvakirjoista tutut avattavat luukut ja nukketeatterin ihmeet. Oman aikuisen avulla osallistujat pääsevät osaksi leikkiä, jossa kurkistus on pääosassa.

Esityksessä osallistujat istuvat väljästi lattialla, lapsi ja aikuinen yhdessä. Esiintyjä voi liikkua osallistujien sekaan, mutta aikuiset eivät joudu esiintyjiksi, vaan saavat nauttia esityksestä ja vuorovaikutuksesta pienten kanssa.

Esityksen tavoitteena on antaa perheen pienimmille ensimmäinen teatterikokemus pehmeästi ja turvallisesti oman aikuisen kanssa yhdessä koettuna. Esitys yhdistää vauvoille tuttuihin elementteihin ripauksen teatterintaikaa ja tarjoaa aikuisillekin hetken mielikuvituksen maailmassa.

SUOSITELLAAN 0-2-vuotiaille. Kesto 25 min.

HUOM! Yhteen esitykseen mahtuu max. 20 vauva & aikuinen -paria.

YLEISÖN PALAUTTEITA:

"Ihana ja lempeä, sopivan mielenkiintoinen esitys 1,5 vuotiaalle. Hyvä vetäjä, toimivat lavasteet ja hahmot. Lapsi oli vaikuttunut ja viihdyimme molemmat. Tätä suosittelen myös eteenpäin."

"11 kk ikäinen lapsi jaksoi seurata kiinnostuneena koko esityksen. Rakenne ja sisältö oli selvästi mietitty kohderyhmälle sopivaksi."

"Great that this kind of culture is offered also fot the little ones. Professional theater experience highly appreciated!"

Lisätietoja: https://www.teatterituomikko.com/kukkuu-missa-kuu

Tilavaatimukset

– Esitykselle n. 3m x 3m
– Yleisölle n. 5m x 5 m
– Sähköpistoke
– Hämärää tai pimeää, jos mahdollista.

Tekniset vaatimukset

Esiintyjä tuo mukanaan kaiken tarvittavan, eli lavasteet, valo- ja äänitekniikan, sekä yleisölle matot lattialla istumista varten.

Kategoriat

Esitys

Asiasanat

#osallistavaesitys #tilausesitys #vauvankanssa #withbaby nukketeatteri vauvateatteri