Jooga + taide

Tässä työpajassa annetaan taiteen syntyä joogan tahtiin. Kesto on 1,5h tai pidempi toiveen mukaan. Työpaja alkaa rauhallisella joogaharjoituksella, johon sisältyy läsnäolo-, hengitys- ja lempeän asanaharjoituksen osiot.
Yhdessä hengitys ja liike tyynnyttävät mielen pyörteitä, sekä luovat tilaa ja yhteyksiä kehoon. Joogan yksi monimuotoisista merkityksistä onkin yhteys. Yhteys itseen ja luontoon, yhteys sisäiseen ja ulkoiseen ympäristöön.
Harjoituksen jälkeen työpaja etenee intuitiivisen maalauksen toteuttamiseen ohjaajan avustuksella. Maalauksella ei ole vaatimusta, eikä toteutuksella tarkkoja sääntöjä. Se voi olla abstrakti tunteiden sekamelska, sisäinen avaruus tai harjoituksesta kummunnut mielikuva. Tärkeintä on tekemisen prosessin ja oman kehonsa kohtaaminen, sellaisena kuin se tänään on. Sisäinen kriitikko saa jäädä, sillä sallivuus ja kokeilun ilo toimivat pääroolissa. Materiaaleina käytämme peite-, vesi- tai akryylivärejä, sekä erilaisia kyniä ja liituja.
Paja pohjautuu liikkeelle ja harjoituksia toteutetaan lattiatasossa, joten liikuntarajoitteista ohjaajan on hyvä tietää etukäteen, jotta soveltava harjoitus voidaan suunnitella osallistujien mukaan. Työpaja on mahdollista toteuttaa myös tuolijoogana ikäihmisille, jolloin taiteen tekoon tarvitaan pöytätilaa. Joogahetken sisältö on muokattavissa ryhmän mukaan ja liikkeen variaatiot ovat mahdollisia.

Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.