Improvisoidut iltamat palvelutaloille
Improvisoidut iltamat on elävään musiikkiin toteutettava tanssiesitys, joka syntyy hetkessä!
Improvisoitu tanssi ja musiikki yhdistyvät suomalaiseen iltamaperinteeseen. Yleisö voi halutessaan jakaa muistoja, tarinoita tai yksittäisiä sanoja, joiden pohjalta esitys muotoutuu: tunnelmat, sävelmät, liikemaailma ja tarinat syntyvät yleisön silmien edessä.
IItamat teille toteuttaa Tanssiteatteri Tsuumin kahden tanssijan ja yhden muusikon kokoonpano, joiden esiintyjyydessä yhdistyy huippuunsa hiottu taito ja heittäytymiskyky. Esityksessä yhdistyvät improvisoidut tanssi- ja musiikkikohtaukset, yhteislaulut ja toimintakyvyn mukaan yhteinen tuolitanssi tai paritanssi elävän musiikin säestämänä.
Kohtaamme seniorit kunnioituksella ja yksilöllisesti huomioiden. Sovitamme esityksen aina kulloisenkin ryhmän mukaan rajaten osallistavuutta tarvittaessa esimerkiksi toimiessamme muistisairaiden kanssa. Huomioimme myös erilaiset liikkumisen esteet.
Esitys soveltuu monenlaisiin sisä- ja ulkotiloihin. Improvisoituja iltamia on järjestetty monenlaisissa lokaatioissa, niin intiimeissä ryhmätiloissa, puistomaisissa sekä urbaaneissa ulkotiloissa ja lukuisissa palvelutaloissa Helsingissä. Esitys voi olla kestoltaan 20-45 minuuttia toiveidenne mukaisesti.
“Kiitos upeasta esityksestä, toivottavasti saamme teidät joskus tänne uudestaan!”
“Kiitokset kaikille esiintyjille hyvästä kontaktista yleisöön, tunnelma oli sekä lämmin että
intensiivinen ja paljon tuli kiitosta katsojilta.”
“On tullut paljon hyvää palautetta asukkailta. Että ‘ihana ohjelma ja ihanat esiintyjät’, ‘vauhtia
ja liikettä’, ‘hyviä tanssijoita’, ‘mukaansatempaavaa’.”
– asiakaspalautetta esityksistä palvelutaloissa 2023-2025
Kierrämme esityksen kanssa palvelutaloja Helsingin alueella ympäri vuoden. Esityksen hinta on 350€ +alv 0% (vain Helsingissä).
Kerromme mielellämme lisää! Ota yhteyttä: minna.rouni@tsuumi.com.

Tilavaatimukset
Esitys voidaan toteuttaa niin ulko- kuin sisätiloissa. Lattia-pinta-alan tarve esiintyjille on noin 4 x 4 tai 5 x 3 metriä.Tekniset vaatimukset
Esitys voidaan toteuttaa akustisesti tai kevyellä äänentoistolla, jolloin toivomme tapahtumapaikan puolesta 1-2 mikrofonia, mikkiständiä ja kaiuttimet.Improvisoidut iltamat – traileri ulkotilassa