Siirry sisältöön
Uulu keikkailee myös palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Myös näissä konserteissa yleisö saa laulaa, tanssia ja soittaa mukana oman jaksamisensa mukaan. Sopii myös vuodepotilaille! Konserteista löytyy muutamaa eri sisältövaihtoehtoa.
Osallistaminen, yhdessä tekeminen ja erilaisten harvemmin kuultujen soitinten ja musiikkityylien esittely on tannut sen, että konsertit ovat olleet todella pidettyjä palvelutaloissa.

Palautteita:
*Miten asukkaamme hymyilivät! Tuskin kukaan meistä koskaan on ollut näin erilaisessa konsertissa tai edes nähnyt tuollaisia soittimia. Puhumattakaan niiden soittamisesta! Attendo Ankkuri, Raahe 2018

*Täyden kympin setti! Sopiva asiakaskunnalle, kaikki nauttivat! Piippurannan klubi, Jyväskylä 2018

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.