Siirry sisältöön
Aavakaiku tuottaa tunnelmallisia improvisoituja äänitaide-esityksiä, joita voidaan toteuttaa eri pituisina ja erilaisiin tilaisuuksiin räätälöityinä. Esitysten inspiraationa voi toimia mm. taidenäyttely, esitystilan miljöö tai ympäristö.

Vankka kokemus esiintymisestä, äänen dramaturgiasta ja äänitekniikasta mahdollistaa vaikuttavien ja kokemuksellisten esityksien luomisen. Pääinstrumentit ovat saksofoni ja kosketinsoittimet, mutta elektroakustinen äänimaisema sisältää usein myös muita soittimia ja erilaisia luonnonääniä tai muuta etukäteen valmisteltua äänisuunnittelua, joiden yhdistelmänä syntyy vahvoja, mielikuvitusta kutkuttavia äänimaailmoja.

Esitykseen voidaan lisätä valo- ja videotaidetta, tanssia tai sirkustaiteilua. Nämä palvelut neuvotellaan erikseen.

Tilavaatimukset

Esitys on mahdollista muokata niin pieniin kuin suuriin tiloihin. Voimme esiintyä sekä sisällä että ulkona. Sateensuoja tai säävaraus on välttämätön ulkoilmaesityksille. Esitykset voidaan rakentaa yhteen huoneeseen tai voimme esiintyä myös viereisissä huoneissa, jolloin syntyy kaksi toistensa kanssa keskustelevaa äänimaisemaa vierekkäisiin tiloihin. Lähtökohtaisesti tarvitsemme verkkovirran esityksiin, mutta myös mobiilit akkukäyttöiset esitykset ovat mahdollisia.

Tekniset vaatimukset

Palvelumme sisältää kaiken äänitekniikan, jolla pystytään pienet ja keskisuuret tilat toteuttamaan. Suuriin tiloihin tilaamme erillisen äänentoiston, jollei tilaajan puolesta sellaista ole valmiina. Voimme rakentaa esityksen myös ns. surround-äänentoistolla, jossa esitystilaan tuodaan neljä kaiutinta, yksi jokaiseen nurkkaan. Näin kuulijat sijoittuvat äänikentän sisään keskelle. Lähtökohtaisesti tarvitsemme käyttöömme vain sähkön.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.