Elämäkerturi – sinun tarinasi talteen
Jokaisella on tarina, joka kannattaa kertoa. Mutta miten ihmeessä kokonaisesta elämästä tehdään luettava ja kiinnostava kertomus?
Minä olen elämäkerturi Sanna Seiko Salo. Työkseni kuuntelen ihmisten tarinoita, kyselen, kaivelen muistoja ja kirjoitan niistä elämäkertoja.
Elämäkerturi-palvelussa tallennetaan sinun tai läheisesi elämäntarinaa pala kerrallaan. Aloitamme noin 1,5–2 tunnin haastattelulla, jossa jutellaan elämäsi ihmisistä, tapahtumista, sattumuksista ja käännekohdista. Sinun ei tarvitse valmistautua mitenkään erityisesti tai muistaa kaikkea aikajärjestyksessä. Minun tehtäväni on kysyä oikeat kysymykset ja löytää tarinasta sen kiinnostavimmat yksityiskohdat.
Haastattelu äänitetään, ja muokkaan sen pohjalta tarinallista, sujuvaa tekstiä. Saat tekstin luettavaksi ja tarkistettavaksi. Yksi tapaaminen voi tallentaa tietyn elämänvaiheen, ja useammasta tapaamisesta voidaan rakentaa kokonainen elämäkerta.
Tavoitteena on säilyttää ihmisen oma ääni ja tarinat niin, että niitä on ilo lukea vielä vuosikymmenten päästä.
Palvelun toteutan minä itse. Haastattelu voidaan järjestää kotonasi, muussa rauhallisessa paikassa tai etäyhteydellä.
Lisätietoja: https://sannaseikosalo.com

Tilavaatimukset
Haastattelu voidaan toteuttaa asiakkaan kotona tai muussa rauhallisessa, viihtyisässä tilassa, jossa voidaan keskustella ilman häiriöitä. Tilassa tarvitaan istumapaikat ja mielellään pöytä. Erityistä valaistusta tai teknistä varustelua ei tarvita. Tuon haastattelun äänitysvälineet mukanani. Haastattelu voidaan toteuttaa myös etäyhteydellä.Tekniset vaatimukset
Tuon haastattelun äänitysvälineet mukanani. Tilaajalta ei tarvita erityistä tekniikkaa. Etähaastattelussa tarvitaan toimiva verkkoyhteys sekä tietokone tai muu videopuheluun soveltuva laite. Mahdollisesta videoinnista sovitaan erikseen.Vastaavia palveluita
Katso kaikki