Siirry sisältöön
Kuvassa on kaksi esiintyjää esiintymislavalla. Vasemmanpuoleisella esiintyjällä on sylissään kantele. Molemmilla on edessään mikrofonit. Taustalla on valkokankaalle heijastettu maalausmainen abstrakti kuvio.
Monitaiteisessa Sotkan munasta maailma esityksessä sukelletaan runolaulun ja Kalevalan maailmaan. Esityksessä kuullaan laulettuna tarinoita maailman synnystä, vanhoista suomalaisista sankareista ja sukelletaan myyttiseen metsään, joka on täynnä salaperäistä elämää. Lauletut runot heräävät kuvina elämään lavalla esityksen aikana tehdyllä live-piirustuksella. Kuvataiteilijan lavalla tekemä kuvitus heijastetaan videotykin kautta suurelle valkokankaalle. Esityksessä yhdistyvät vanhat runolaulutekstit ja Itä-meren alueen musiikki uuteen esitystapaan. Musiikissa perinnesoitinten soitto yhdistyy looper-efektien käyttöön ja kuvituksessa käytetään apuna monenlaista tekniikkaa. Esitys on Uulun tyyliin osallistava, yleisö pääsee mukaan laulamaan runolaulua, sekä piirtämään tarinaa suurelle paperille. Esityksen aikana syntynyt piirustus jää esityspaikkaan muistoksi esityksestä.

Tilavaatimukset

Esitykseen tarvitaan tila, jonka saa kohtuullisen pimeäksi.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.