Siirry sisältöön

Turkka Vuorinen

Pirkanmaa, Tampere

Olen säveltäjä, äänisuunnittelija ja äänitaiteilija. Työskentelen liikkuvan kuvan, esitysten ja monitaiteellisten teosten parissa sekä luon ja esitän omaa musiikkia ja äänitaidetta.

Erityisosaamistani ovat sävellys, äänisuunnittelu, äänimaisemat ja ääni-installaatioiden toteutus sekä improvisaatioon ja elektronisiin soittimiin perustuva musiikki. Työskentelyssäni yhdistyvät taiteellinen suunnittelu ja tekninen toteutus.

Olen työskennellyt Yleisradion tuotannoissa vuodesta 2009 lähtien äänisuunnittelijana, säveltäjänä ja äänimiksaajana. Toimin myös Suhina Kollektiivin ja Aavakaiun tuottajana sekä vastaan projektien taiteellisesta ja teknisestä toteutuksesta.

Koulutukseltani olen medianomi (AMK), Tampereen ammattikorkeakoulu, 2010.

Referenssit

Pääasiakkaani on Yleisradio, jonka tuotannoissa olen työskennellyt vuodesta 2009 lähtien äänisuunnittelijana, säveltäjänä ja äänimiksaajana.

Taiteellisissa projekteissa ja esityksissä olen työskennellyt muun muassa Sara Hildénin taidemuseon, Museokeskus Vapriikin, Kulttuuritalo Laikun, Galleria Himmelblaun, Arthouse Cinema Niagaran, Satakunnan museon, Pääkirjasto Metson sekä Lempäälän ja Sastamalan pääkirjastojen, Pirkkalan ja Virtain kirkkojen sekä useiden festivaalien ja muiden kulttuuritoimijoiden kanssa.

Tuotan ja toteutan taiteellisia projekteja myös Suhina Kollektiivissa ja Aavakaiku-duossa. Omiin projekteihini kuuluu lisäksi The Prophet and The Moogs.

Tärkeimpiä audiovisuaalisia referenssejäni ovat muun muassa Ylen Perhejuttu, Puolet minusta?, Mielivaellus, Leikki-Heikin sarjat ja Haitulan matkassa.

Lisää referenssejä ja tuotantoja: turkkavuorinen.com/referenssit

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.