Siirry sisältöön

Tero Heinämäki

Kulttuuriyhdistys KoHo ry

Helsinki, Uusimaa

Olen vuonna 1997 Teatterikorkeakoulusta valmistunut teatteriohjaaja, joka on vuonna 2015 ottanut työkalulaatikkoonsa soveltavat keinot ja kulttuurisen vanhustyön musiikin avulla. Vuonna 2018 valmistuin lähihoitajaksi vanhustyöhön. Viimeiset 10 vuotta olen tehnyt rinnakkain teatteriohjaajan ja yhteisömuusikon työtä.

Kulttuuriyhdistys KoHo on perustettu kehittämään teatteri-ja musiikkialan ammattilaisten työllistymistä.

KoHo on työllistänyt minua teatteriohjaajana, mutta sitä kautta olen toiminut myös yhteisömuusikkona soolona sekä Duo Ohoiva lauluyhtyeessä. Vuodesta 2015 olen kiertänyt musisoimassa palvelukeskuksia Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Uudenmaan alueella.

Minulla on laaja toivottujen laulujen repertuaari. Käytän mielelläni paljon aikaa ihmisten parissa ja tykkään viedä laulua myös huoneisiin vuoteen vierreen. Erityisosaamiseni on laulujen tekeminen yhdessä asukkaiden kanssa. Duo Ohoiva julkaisi juuri tuplasinkun Kuunnellaan/Kun ketään ei näy, joka löytyy YouTubesta ja Sporitysta. Näiltä kanavilta löytyy muitakin yhteisössä toteutettuja musiikkikappaleita.

Referenssit

-Teatteriohjaaja, joka on tottunut tekemään myös tuottajan tehtäviä vuodesta 1997
-Kiinnitettynä ohjaajana Kouvolan teatteri 2000-02, Seinäjoen kaupunginteatteri 2006-10.
-Joensuunkaupunginteatterin johtaja vuodet 2010-13
-Freelancer ohjaaja, joka on viime vuosina vieraillut mm. Kemin Teatterissa, Mikkelin teatterissa, Rauman teatterissa ja Varkauden teatterissa
-Kulttuuriyhdistys KoHon perustaminen Seinäjoella 2014
-Kulttuurisen vanhustyön koulutus Rytmi-Instituutti 2015
-Duo Ohoivan perustaminen vuonna 2015; yhteistyökumppaneina Seinäjoen kaupunki, Wihurin säätiö (apuraha 2018) ja SKR (vuoden apuraha 2019-20 Taidetta kaikille)
-Soolona: Seinäjoen aluetaiteilja 2022; Palvelukeskuksia Seinäjoki, Ylistaro ja Peräseinäjoki sekä kotihoidon asiakkaita.
-Helsinki: 2023-25 kesäkonsertteja palveukeskuksissa: Kamppi, Kustaankartano, Myllypuro
-2025 Järvenpään kaupunki: viiden konsertin kierros eri palveluasumisyksiköissä Uudenmaan rahaston tuella.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.