Siirry sisältöön

Satasirkus ry

Pori, Satakunta

Satasirkus ry on vuonna 2014 perustettu voittoa tavoittelematon sirkusyhdistys, jonka tavoitteena on tuoda sirkus kaikkien ulottuville Satakuntaan, koota sirkusalan ihmisiä yhteen ja vaikuttaa sirkustoiminnan keinoin.

Meillä on kolme päätoimialaa:

Sirkusharrastuspalvelut
Esitystoiminta ja tapahtumatuotanto
Koulutus ja vaikuttamistyö

Satasirkuksen toiminta perustuu sosiaalisen sirkuksen kulmakiviin ja sitä ohjaa yhdessä luodut laatukriteerit, arvopohja ja turvallisen tilan periaatteet. Meillä on toimintaa vauvoista seniori-ikäisiin, toimialueemme on koko Satakunta. Toimitilamme sijaitsevat Porin keskustassa.

Vuonna 2024 Satasirkus ry on palkinnon Satakunnan vuoden järjestöteko-palkinnolla ja Satakunnan Vuoden lapsellinen teko -palkinnolla.

Toimintamme on avointa kaikille.

Satasirkus ry on Suomen nuorisosirkusliiton jäsenjärjestö.

Referenssit

Satasirkus toimii asiantuntijaorganisaationa sirkustoiminnassa.

Yhteistyökumppaneinamme on mm. Porin kaupunki, Kansalaisfoorumi, Suomen nuorisosirkusliitto, Suomen Parkour ry ja Satakunnan alueen toimijat yli sektorirajojen.

Olemme mukana useassa verkostotyössä kuten Satakunnan yhteisökeskuksen verkostotyö, Taikusydän, Luovien alojen tuottajaverkosto, Taide- ja kulttuuriviraston Lounais-Suomen verkosto ja sosiaalisen sirkuksen kehittäjäverkosto.

Olemme arvostettu yhteistyökumppani, jolla on laajat verkostot ja asiantuntevaa sirkustaiteen osaamista.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.