Siirry sisältöön

Saku Lillukka

Salliva Kirjoittaminen

Olen Saku Lillukka, vuonna 1981 syntynyt runoilija, kuvataiteilija (amk), sertifioitu NLP-ohjaaja sekä Sallivan kirjoittamisen ohjaaja.

Tarjoamani osaamiseni kulminoituu kehittämääni Sallivaan kirjoittamiseen.

Salliva kirjoittaminen on kehomieliyhteyteen perustuva kirjoitusmenetelmä. Se soveltuu kaikille kirjoitustaitoisille itsetuntemuksen, ongelmanratkaisun ja hiljentymisen välineeksi.

Salliva kirjoittaminen hyödyntää ensisijaisesti mielteitä, assosiaatioita ja kehollisuutta tiedostamattoman tiedostamiseen. Sovellan myös tarpeen mukaan opiskelemaani NLP-menetelmää (Neuro-Lingvistinen Prosessointi) ryhmien ohjaamisessa.

Salliva kirjoittaminen on palaamista itsensä luokse aidompana ja avarampana.

Referenssit

– Sallivan kirjoittamisen tapahtumat
– Tampereen kaupunki, Taidekaari
– Kaksi julkaistua runokokoelmaa: Ei enää toistensa varjossa (Basam Books, 2021), Et löydä sitä muualta (Enostone, 2017)

Ei lisättyjä palveluita

Käyttäjä ei ole vielä lisännyt palveluita

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.