Siirry sisältöön

Säde Numminen

Säde Numminen

Työskentelen kokopäiväisenä taiteilijana. Luokittelen itseni ekspressionistisen abstraktin taiteen maalariksi.

Olen kasvattanut omaa taiteellista ilmaisuani pitämällä vuosittain useita yksityisnäyttelyitä ja tullut valituksi lukuisiin kuratoituihin yhteisnäyttelyihin.

Vaikka minulla ei ole virallista taiteen tutkintoa, olen opiskellut ja harjoittanut vuosikymmeniä piirtämistä ja maalausta, sommittelua ja teknisiä taitoja.

Nyt myyn taidettani säännöllisesti.

Referenssit

Olen pitänyt lähivuosien aikana yksityisnäyttelyitä mm. Espoon Kulttuurikeskuksessa, Nokian Kulttuuritalolla, Uudenkaupungin Kulttuurikeskuksessa ja Finlandia-Talossa Helsingissä.

Olen päässyt mukaan kuuteen kuratoituun yhteisnäyttelyyn viimeisten neljän vuoden aikana. Kuratoijina esimerkiksi taiteilijat Heta Laitakari, Aaron Helo, Petri Kiviniemi, Matti Kuronen ja Sami Yaffa.

Ei lisättyjä palveluita

Käyttäjä ei ole vielä lisännyt palveluita

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.