Riika Anundi
Riinu
Uusimaa, Vantaa
Olen monialainen taiteilija ja praktiikkaani kuuluu tarkka läsnäoleva ympäristön havainnointi ja kuvaaminen (jota kutsun viipyilyksi), maalaaminen maaleilla ja diginä sekä erilaisten veistosten rakentaminen (jotka lähtevät usein liikkeelle materiaalin tai tekniikan tutkimisesta).
Valmistuin taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta 2008. Olen Ornamon, Taiteilijat O:n ja Vantaan taiteilijaseuran jäsen. Teen julkista taidetta ja teoksiani voi nähdä mm. Jumbossa ja Myyrmannissa. Suunnittelen, järjestän ja ohjaan työpajoja mm. työyhteisöille (abstrakti taide, vesiväri, kollaasi, mosaiikki…). Ateljeeni on Vantaan Veromiehessä. Minulla on ollut toiminimi Riinu vuodesta 2019 ja laskuttaminen onnistuu.
Referenssit
Olen tehnyt yhteistyötä mm. Vantaan kaupungin ja SAV-taidekollektiivin kanssa. Vuonna 2022 maalasimme Maisemani, kotini -muraalin Jumbon parkkihalliin yhdessä Anna Semerdjievin kanssa. Vuonna 2023 maalasin suuren Kivitornit ja Terrazzo-pilarit muraalikokonaisuuden Myyrmanniin. Kivien kertomaa -mosaiikkiteos toteutettiin yhdessä alueen yhteisöjen kanssa Jumboon vuonna 2023-2024. Vuonna 2026 maalaan HOAS Huippuun Keski-Pasilaan muraalin.
Olen ohjannut lukuisia taidetyöpajoja yhteisöille ja yrityksille (mm. Veikkaus, Vainu, Suomen Vuokranantajat, Helsingin ylipisto, psykoterapeuttiopiskelijat).
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.