Raimo Kela
Osuuskunta Smartisti
Hausjärvi, Kanta-Häme
Perinne kohtaa kekseliään äänimaailman.
Esitykseni vie kuulijan suomalaisen kansanperinteen,
loitsurunojen, Kalevalan, omien laulujen, runojen ja
aforismien maailmaan. Säestän itseäni itse
rakentamallani
kolmikielisellä slidekitaralla, ja rytmit syntyvät itse
äänitetyistä koneiden äänistä sekä kierrätysmateriaaleista tehdyistä perkussioista. Kurkkulaulu tuo esitykseen oman voimakkaan sävynsä.
Tuloksena on lämminhenkinen, yllätyksellinen ja
omaleimainen esitys, jossa suomalainen perinne saa uuden, persoonallisen soinnin.
Soitan myös didgeridoota ym.perkussioita mm. cajon ja pyykkilauta sekä muita itsetehtyjä soittimia. Nyt vuosia sitten v.2017 hurahdin kurkkulauluun ja olenkin käynyt muutamalla kurkkulaulukurssilla sekä kuunnellut YouTubesta mm. Tuvan kurkkulaulajia. Kurkkulaulussa kiehtoo erityisesti karkyra tyyli. Esitän vanhoja runoja, loitsuja, kansanlauluja, kalevalaa, aforismejä, lastenlauluja sekä omiakin sanoituksia osaksi kurkkulaulua käyttäen. Käytän esityksissä itsetehtyjä soittimia/perkussioita ja tilaisuuden luonteesta riippuen myös visuaalisia elementtejä. Rytmeinä olen myös käyttänyt erilaisten koneiden ääniä mm. Paalutuskone, maamoottori, juna ym. Esityksen voi myös suunnitella tietyn teeman mukaan kuten tein Kaustisella Folk juhlilla kun teemana oli Siirtolaisuus.
Esityksen luonteesta riippuen, käytän esiintyessä taiteilijanimiä ITE-artisti Mökämies tai Routakurkku. Nimillä löytyy omat facebook sivut, joista saa lisätietoa ja ääninäytteitä.
Referenssit
Olen käynyt Hyvinkään taidekoulun. On ollut omia taidenäyttelyitä/valokuvanäyttelyitä. Olen soittanut useissa erityyppisissä bändeissä rumpuja/perkussioita. Olen esiintynyt useasti Kaustisen kansanmusiikki festivaaleilla, taidegallerioissa, kirjastoissa myös Keskiaikafestivaaleilla. Olen käynyt kurkkulaulukursseilla mm. Imre Peemotin ja Sauli Heikkilän.
Olen Hyvinkään taiteilijaseuran jäsen kuulun myös teostoon.
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.