Siirry sisältöön

Niina Kiiveri

Olen tamperelainen kuvataiteilija ja kuvataidekasvattaja.

Omassa taiteellisessa työssäni olen monialainen ja teokset syntyvät projektinomaisesti erilaisin tekniikoin. Kuvataidekasvattajan roolissa olen toiminut erilaisissa rooleissa ja tilanteissa ja hallitsen laajasti tekniikoita ja taiteen tekemisen tapoja.

Minulla on paljon kokemusta monenlaisten ryhmien opettamisessa ja ohjaamisessa. Olen osallistunut tuntiopettajan työni kautta myös poikkitaiteellisiin näyttely- ja tapahtumaprojekteihin. Niinpä tapahtumien organisointi ja tuotanto sujuu minulta näppärästi.

Monenlaisten ihmisten ja oppijoiden kanssa toimiminen ja taiteellinen ohjaaminen on minulle hyvin tuttua ja sujuvaa.


Referenssit

Olen valmistunut kuvataiteilijaksi (AMK) Tampereen ammattikorkeakoulusta 2015 ja taiteen maisteriksi Lapin yliopistosta vuonna 2011.

Vuodesta 2015 olen toiminut taiteellisen työni ohessa tuntiopettajana Sara Hildén -akatemialla, jossa opetan monialaisesti eri ikäisiä ryhmiä eri tekniikoin. Olen toteuttanut työpajoja yhteistyössä mm. Kimmo Pyykkö -taidemuseon kanssa ja Tampereen kaupungin kulttuurikasvatusohjelma Taidekaarelle. Olen myös järjestänyt useita non-stop työpajoja monenlaisiin ympäristöihin ja tiloihin.


Taiteellisessa työssäni olen osallistunut moniin yhteis- ja ryhmänäyttelyihin niin Suomessa kuin ulkomaillakin sekä pitänyt yksityisnäyttelyitä. Olen ollut myös mukana järjestämässä näyttelyitä ja erilaisia taideprojekteja.

Ei lisättyjä palveluita

Käyttäjä ei ole vielä lisännyt palveluita

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.