Siirry sisältöön

Minna Eloranta

Kulttuuriosuuskunta Kiito

Toimin yhteisötaiteilijana. Koulutukseltani olen kulttuurituottaja YAMK, kuvataiteilija AMK ja ammatillinen opettaja AMO. Räätälöin kulttuurihyvinvointia edistäviä sisältöjä niin sosiaali-, terveys- ja kulttuurialan asiakkaille kuin ammattilaisillekin. Luova kuntoutus –koulutuksissa ja kehittämisprojekteissani vahvistetaan yksilöllisiä ja yhteisöllisiä voimavaroja. Teemme näkyväksi osaamista ja luomme yhdessä ratkaisuja ja toimintamalleja osallistujien itse määrittelemiin tarpeisiin.

Soveltavan taiteen sisältöihini on liittynyt kohtaamista kaikenikäisten ja erityisryhmien parissa mm. kuva-, sana- ja tanssitaiteen, nukketeatterin, runojen ja seinämaalausten kautta. Teen myös kuvituksia.

Referenssit

2021 Rollikasta ratikkaan –taideprojekti Pohjolan lähitorin Iäkkäille asiakkaille Tampereella. Projektissa tutkittiin muuttuvaa kaupunkikuvaa ja henkilökohtaisia tarinoita monitaiteisesti. Yhteistyössä teatteriohjaaja Jyrki Tamminen ja valokuvaaja Susanna Lyly. Tilaajana Tampereen kaupunki.

2019 Luova kuntoutus –projekti arviointi- ja kuntoutusosasto ARVO:n koko hoitoyhteisölle Hatanpään puistosairaalassa, Tampereella. Projektissa selvitettiin uuden yksikön arvoja, tavoitteita ja luotiin pohjaa moniammatilliselle kehittämiselle. Tilaajana Tampereen kaupunki.

2010-2011 Suunitellut ja ohjannut Tässä hetkessä –voimavaraprojektit Kaupin sairaalassa ja Koukkuniemen vanhainkodissa. Tilaajina Tampereen laitoshoito ja Taidekaari.

Ei lisättyjä palveluita

Käyttäjä ei ole vielä lisännyt palveluita

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.