Siirry sisältöön

Kristiina Turtiainen

Olen kuvataiteilija. Maalaan pääasiassa paperille sekä kankaalle. Pidän suurista kuvapinnoista, joihin voin maalata isosti ja suurella siveltimellä. Kuva-aiheet nousevat lähes aina intuitiivisesti tyhjää kuvapintaa katsellessani. Niistä syntyy usein joko maisemallisia, hahmoihin pohjautuvia tai abstrahoituja väripintoja, jotka peilaavat tapahtumia ja tunnelmia, joita sillä hetkellä koen ja elän. Maalaaminen on dialogia muodostuvan kuvan kanssa ja lopputulos on itsellenikin arvoitus.

Referenssit

Olen tehnyt taiteilijana ja opettajana yhteistyötä eri alojen taiteilijoiden kanssa yhtesproduktioissa, joiden lopputuotos on ollut poikkitaiteellinen ja performatiivinen esitys sekä kerran myös kuvitettu kirja. Opetan kuvataidetta eri ikäisille ihmisille Tampereella ja lähikunnissa.

Ei lisättyjä palveluita

Käyttäjä ei ole vielä lisännyt palveluita

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.