


Kristiina Ahlgren
Viulisti Kristiina Ahlgren
Moi! Olen 21-vuotias viulisti. Teen keikkoja Pirkanmaan alueella, ja minut voi tilata soittamaan erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin. Viulunsoitosta löytyy kokemusta jo 14-vuoden ajalta, ja keikkoja olen tehnyt paljon. Erityisesti kokemusta on kertynyt hääkeikoista ja kaupungin monipuolisista tapahtumista.
Ohjelmistossa on uudempia ja vanhempia sävellyksiä, ja soitan musiikkia monipuolisesti eri genreistä. Myös jouluisen musiikin soittaminen onnistuu. Musiikillinen ohjelmistoni on siis laaja.
Myös sovitusten tekeminen on minulle tuttua. Otahan siis yhteyttä mikäli tarvitset juhliisi viulistia!
Referenssit
Aiemmin olet voinut kuulla soittoani esimerkiksi Tallipihalla, Vapriikin eri tapahtumissa sekä Tampereen- ja Kangasalan kaupungin tilaisuuksissa.
Ei lisättyjä palveluita
Käyttäjä ei ole vielä lisännyt palveluita
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.