Siirry sisältöön

Kaisa Isomäki

KykyDesign

Etelä-Pohjanmaa, Kauhajoki

KykyDesign on luovan friskaantumisen asialla.

Meillä kykyjen löytäminen on taidetta, jonka keskiössä on osallistaminen. Lopputulosta tärkeämpää on yhdessä kuljettu matka. Tavoitteenamme on saada aikaan toimintaa, joka mahdollistaa paremman toimintakyvyn sekä tuo ilon pilkahduksia arkeen.

Olemme tuottaneet yksilöllisiä elämyksiä yhdessä toimien vuodesta 2020 lähtien. Tarvittaessa pystymme jalkautumaan ympäri maakuntaan, mutta meiltä löytyy myös omat toimitilat eräältä vanhalta kyläkoululta Kauhajoella. Työpajojamme on mahdollista toteuttaa myös luontoympäristössä esimerkiksi Lauhanvuori-Hämeenkangas Geoparkin alueella.

KykyDesignissa sinua palvelee suurella sydämellä ja innolla yrittäjä Kaisa. Koulutukseltaan Kaisa on lasten ja nuorten erityisohjaaja, artenomi (AMK) ja sosionomi (YAMK) linjalta kulttuuri- ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjänä. Aiempaa työkokemusta Kaisalla löytyy erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten sekä ikääntyneiden ohjauksesta. Tarvittaessa pystymme räätälöimään toimintaa kohderyhmän tarpeiden mukaan.

Tarjoamme Etelä- Pohjanmaan alueelle elämyksellisiä Taidesukellus®- työpajoja ryhmille ja työyhteisöille. Nämä elämystyöpajamme sopivat niin työhyvinvointi-, tiimi- ja teemapäiviin kuin strategiseen työskentelyyn – sotealan järjestöistä pörssiyrityksiin. Lisätietoa http://www.taidesukellus.fi

Erityisosaamista meiltä löytyy myös soveltavan telinevoimistelun (erityislapset ja ikääntyneet), kudonnan ja Vauvojen värikylpyjen® ohjauksesta.

Referenssit

Esimerkkejä työstämme ja yhteistyökumppaneistamme

Taidesukellus®-työpajoja olemme saaneet tarjota monipuolisesti alueemme yrityksille osaksi työhyvinvointipäiviä.

Seuratoiminnassa olemme olleet mukana lasten ja nuorten harrastetoiminnan ohjaustoiminnassa useiden vuosien ajan.

Naisten telinevoimistelun kouluttaja:
Kuortaneen Urheiluopisto/Suomen Voimisteluliitto

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.