Siirry sisältöön

Aapo Stavén

Ratakollektiivi

Etelä-Karjala, Lappeenranta

TEATTERI
Olen lappeenrantalainen näyttelijä, teatteriohjaaja ja teatteriopettaja. Minulla on yli kymmenen vuoden työkokemus teatterin ja erilaisten esitysten tekemisestä niin kiertueille, tapahtumiin kuin laitosteatteriin.

MUSIIKKI
Soitan bändisoittimia ja niiden lisäksi PYYKKILAUTAA tositarkoituksella. Soitan tällä hetkellä useammassa eri kokoonpanossa, jotka myös keikkailevat. Ota siis yhteyttä, mikäli tapahtumasi tarvitsee taatusti mielenkiintoista musiikkiesitystä! Tarjontaa löytyy niin isoon kuin pienempään tilaisuuteen – ja joka kerta jotain uutta ja erilaista!

Referenssit

Valtakunnallisen monologikilpailun 1.sija VEIJO-monologilla (käsikirjoitus ja ohjaus Heidi Parkkinen).

Näyttelijänä Savonlinnan Teatterissa kaudet 2023 – 2025.

Teatteri- ja musiikkiesityksillä keikkailua ympäri Suomea 2013 alkaen.

Tällä hetkellä työskentelen freelancerina, Lappeenrannan Lukioteatterin ohjaajana sekä Ratakollektiivin jäsenenä.

Olin perustamassa lappeenrantalaista Teatteri Rataryhmää ja toimin sen ohjaajana ryhmän toimintavuodet 2014 – 2026.

Lisäksi olen ollut mukana lukuisissa teatterin ja esittävän taiteen projekteissa ja työryhmissä, joiden toiminta-alue on levittäytynyt Lappeenrannasta Etelä-Karjalan maakuntaan ja jopa valtakunnalliseksi.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.