Siirry sisältöön
Profiilikuva Anna Kelhu

Pianotunnit oppilaan kotona

Kiertävä pianonsoitonohjaaja Anna Kelhu
Olen kiertävä pianonsoitonohjaaja ja annan soittotunteja oppilaiden koteihin jalkautuen. Näin soitonopettelu onnistuu joustavasti oman tutun soittimen avulla päiväkodin, koulun tai työpäivän jälkeen – tai vaikkapa hyppytunnilla. 🎹

Tunteihin sisältyy asiaankuuluvasti teoriaa, improvisaatiota, soinnutusta ja musiikin elementtien pohdintaa. Tunnit räätälöidään oppilaan tasoa, motivaatiota ja toiveita mukaillen. Soittamisen tulee olla mukavaa, vaikka välillä vähän joutuu pinnistelemäänkin!

Taustani pianistina on pop-jazz -musiikissa (BA Hons; Musiikinohjaaja). Yksityisiä pianotunteja olen antanut yli kahdenkymmenen vuoden ajan – myös englanniksi. Oma keikkailuni käsittää musiikin lajit bluesista klassiseen. 🎶

Tilavaatimukset

Piano tai kosketinsoitin tarvitaan, sekä kaksi tuolia. Alkuun käy pienikin soitin, mikäli kokopitkää koskettimistoa ei vielä ole. Pianon tarkasta vireestä ei tarvitse murehtia, kunhan se soi kauniisti ja soitto miellyttää omaa korvaa.

Tekniset vaatimukset

Piano tai kosketinsoitin tulee olla asiakkaan kotona, sekä kaksi tuolia. Riittävä valaistus on tarpeen lukemista varten.

Asiasanat

musiikki oppiminen piano pianonopetus pianotunnit soitonopetus soittaminen yksityistunnit