Siirry sisältöön
Motivaatiokartta-harjoituksessa etsitään motivaatiota, joka syntyy luonnostaan ilman ponnistelua.

Filosofi Frank Martela kirjoittaa kirjassaan Tahdonvoiman käyttöohje (Tammi, 2013): ”Leikkivä lapsi ei tarvitse tahdonvoimaa leikin jatkamiseen, koska se on yksinkertaisesti vain niin kivaa!". – Motivaatio – toisin kuin tahdonvoima, ei vaadi ponnisteluja!

Tutkimuksista tiedetään, ettei ihmisen tahdonvoima ole kovinkaan vahva. Frank Martela kirjoittaa Tahdonvoiman käyttöohje -kirjassaan eräästä Saksassa tehdystä tutkimuksesta, jossa ihmisten havaittiin taistelevan tahdonvoiman avulla houkutuksia vastaan noin neljäsosan valveillaolon ajastaan. Melkein 50% näistä taisteluistaan he hävisivät, ja hetken halu voitti.

Tahdonvoima ei riitä päihteiden käytön lopettamiseen tai kuntoilun aloittamiseen, jos valittavana on paremmin dopamiinin tuotantoa ruokkivia houkutuksia. – Erityisen vaikeaa tämä voi olla neurokirjon ihmisillä.

Jos motivaatio ei ole selkeä, tahdonvoima joutuu työskentelemään jatkuvasti, jotta pääsemme ylös sohvalta, tai jotta jätämme esimerkiksi pöydällä olevan suklaalevyn, tupakan, oluen tai muun nautintoaineen nauttimatta. Jos taas olemme vahvasti motivoituneita pitämään terveydestämme hyvää huolta, tahdonvoimaa ei juuri tarvita.

Harjoituksessa etsitään motivaatioon vaikuttavia tekijöitä, ja näistä piirretään lopuksi kartta, joka voi auttaa palauttamaan motivaation vaikeana hetkenä.

Lisätietoja sivuiltani: https://tyrniluoto.fi/taiteellisen-tyoskentelyn-ohjaus

Tilavaatimukset

Harjoitusta voidaan mukauttaa tarpeen mukaan, mutta osallistujilla saisi mieluiten olla työskentelyyn pöytäpinta-alaa.

Tekniset vaatimukset

Ei teknisiä vaatimuksia.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.