Maalaa&maistele, taidepaja juhliin ja illanviet
Valmis paketti, ei suunnittelua. Valitset tekniikan ja päivämäärän, me hoidamme loput.
Maalaa ja maistele on rento taidepaja, jossa jokainen maalaa oman teoksensa ja saa sen mukaansa. Ohjaaja neuvoo jokaisen vaiheen, joten kenenkään ei tarvitse osata maalata etukäteen eikä miettiä mitä tekee.
Paja tilataan omalle porukalle ja se sopii lähes mihin tahansa aikuisten juhlaan: polttareihin, syntymäpäiviin, merkkipäiviin, pikkujouluihin tai kaveriporukan illanviettoon. Toimii myös silloin kun porukka ei tunne toisiaan entuudestaan, koska tekeminen antaa kaikille yhteisen aiheen eikä kenenkään tarvitse keksiä puheenaiheita.
Voit valita porukallesi sopivan tekniikan:
Akryyli kankaalle. Maalataan akryyliväreillä noin 30 x 40 cm kankaalle. Ohjaaja vie illan askel askeleelta ja jokainen lähtee kotiin valmiin taulun kanssa. Suosituin vaihtoehto.
Vesivärit ja guassi. Herkempi ja rauhallisempi vaihtoehto. Maalataan akvarellipaperille vesiväreillä, guassilla tai molemmilla. Paperille tehdessä saa maalata useamman teoksen saman illan aikana, ja jokainen valitsee itse koon ja tahdin.
Juomat: Paja on suunniteltu siten, että alkoholin nauttiminen on mahdollista, mutta se ei ole millään tavalla pakollista. Jokainen tuo omat juomansa. Lasit eivät sisälly pakettiin, mutta niistä voidaan sopia erikseen.
Palvelu on suunnattu täysi-ikäisille. Alkoholiton toteutus onnistuu aivan yhtä hyvin.
Palvelu sisältää ohjaajan/ohjaajat, kaikki materiaalit ja välineet, suojaukset (essut,pöytäliina,nitriittihanskat tarvittaessa) sekä valmiit teokset osallistujille. Tulemme tilaajan tiloihin Oulun seudulla. Jos omaa tilaa ei ole, järjestämme tilan erikseen sovittaessa.
Lue lisää: https://aavaart.fi/maalaa-maistele/

Tilavaatimukset
Pöytätilaa noin 60–80 cm jokaiselle osallistujalle ja tuolit. Riittävä yleisvalaistus. Vesipiste tilassa tai sen välittömässä läheisyydessä. Tilan lattian on kestettävä roiskeet, eikä tuoleissa voi olla kangaspintaa. Tila on hyvä pystyä tuulettamaan. Kierrätys: kartonki, muovi ja sekajäte tai hoidamme jätteet erikseen sovittaessa.Toteutus onnistuu tavallisessa koti-, juhla-, kokous- tai kerhotilassa. Erillistä ateljeeta ei tarvita.
Tekniset vaatimukset
Toteutus ei vaadi tekniikkaa.