Siirry sisältöön
Kulttuuripaku on iltamahenkinen, musiikkia, sketsihuumoria ja teatteria yhdistelevä esitys, joka toteutetaan katuteatterihengessä.

Paku paikalle, ovi auki ja esitys voi alkaa!

Miten Sauli Niinistö, Romeo ja Julia, Eino Leino ja Turun ja Tampereen valmisteilla oleva kuntaliitos mahtuu samaan soppaan? Ja mitä kaikkea tapahtuu kun näyttämöllä hyörii myös avustajakoira Hali mm. Shakespearen klassikko näytelmän Romeon roolissa…

Projektia varten tuunataan pakettiauto siten, että esitystapahtuma kokonaisuudessaan, esiintyjiä ja esitystekniikka myöten, kulkee kompaktisti esitysvalmiina pakussa ja esitys on periaatteessa esitettävissä missä vain ja esityksen valmisteluun ei tarvita juurikaan aikaa paikanpäällä.

KULTTUURI KUULUU KAIKILLE JA SAAVUTETTAVUUS:
Kulttuuripaku kuljettaa mukanaan teatteria paikkoihin, joissa sitä ei välttämättä muuten nähdä ja tarjoaa kulttuuria yleisöille, jotka eivät kulttuurin pariin helposti pääse. Mahdollisia Kulttuuripakun esityspaikkoja voivat olla esimerkiksi hoivakodit, torit, puistot tai muut keskeiset piha-alueet.

Esityskokonaisuus rakennetaan niin, että esityksen voi tarvittaessa siirtää myös sisätiloihin vaikkapa kirjastoon, seurantalolle tai aulatilaan. Esitys sopii erittäin loistavasti myös hoiva- tai vanhainkoteihin. Kysy mahdollisista esityspaikoista, vain mielikuvitus on nyt rajana!


Esityskokonaisuuden valmistavat näyttelijä-käsikirjoittaja Tuukka Huttunen, muusikko Juha Junttu sekä näyttelijä Pekka Heikkinen. Esityksessä on mukana myös avustajakoira Hali. Vastaava tuottaja Marika Heiskanen/Teatteri Siperia, kuvat ja graafinen ilme Jere Riihinen.


Projekti on saanut rahoitusta Operaatio Pirkanmaalta.


ESITYS NYT TILATTAVISSA PIRKANMAAN MAAKUNTIIN AJALLE 1.4.-15.6.2024
ERIKOISHINTAAN 500 € per esitys


Ota yhteyttä ja kysy lisää:

info@teatterisiperia.fi


tai puhelimitse:

Marika: 0505597311

Tuukka: 0500773971



Tilavaatimukset

Ei erityisiä vaatimuksia. Kunhan katsojat mahtuvat paikalle ja jää esiintymistila esiintyjille ja koiralle (esiintyjille tila minimissään 3×3 metriä)

Esitys voidaan toteuttaa myös ulkona piha-alueella tai vaikkapa jumppasalissa, seurantalojen näyttämöillä tai isossa oleskelutilassa.
Huomio: Tilaan tulisi päästä pyörätuolilla.

Tekniset vaatimukset

Sähköliitäntä mahdollisuus, muita teknisiä vaatimuksia ei ole. Esitys kuljettaa kaiken muun mukanaan.
Jos tilaaja haluaa katsomon esimerkiksi ulkotilaan se hänen tulee itse organisoida ja järjestää. Esitystä voi ulkotilassa seurata myös seisten.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.