Juontaja, haastattelija
Pyydä Kalle tapahtumaasi juontajamaan ja/tai tekemään esimerkiksi lavahaastatteluja.
Vankka kokemus erilaisista kulttuuri- ja muista tapahtumista sekä yli 20 vuoden ura juontajana ja toimittajana takaavat, että juontaminen ja haastatteleminen onnistuvat mistä tahansa aiheesta, niin tapahtumissa kuin vaikka podcasteissakin. Pitkä sarka Yle Radio Suomen juontajana takaa myös sen, että ääni on osalle yleisöstä tuttu.
Tilaajan niin toivoessa voin myös esimerkiksi yhdistää tapahtumajuontamiseen palan lavarunoutta.