Rakastajat-teatteri
Pori, Satakunta
Rakastajat-teatteri on vuonna 1991 perustettu porilainen ammattiteatteri. Teatteri valmistaa vuodessa 1-3 omaa ensi-iltaa, jonka lisäksi teatterin ohjelmistossa on vierailevia esityksiä valtakunnan kärkinimiltä, live musiikkia, stand upia ja monipuolisia tapahtumia. Rakastajat-teatterilla on kaksi teatteritilaa Porissa. Pieni näyttämö, Studio Hilkka, saatiin käyttöön vuonna 1997. Intiimiin black box -studiotilaan mahtuu 50-100 katsojaa, teatterin kahvioon n. 30 katsojaa. Teatterin päänäyttämö Kehräämö sijaitsee historiallisella Porin Puuvillan alueella. Kehräämö on suosittu ja tunnettu tapahtumapaikka niin teatteriesityksille, musiikkikeikoille, juhlille kuin yritystapahtumillekin. Kehräämöön mahtuu 120-200 katsojaa istumakatsomoon muunneltavan katsomoratkaisun ansiosta.
Rakastajat-teatteri järjesti vuosina 2000-2022 vapaiden ammattiryhmien Teatterifestivaali Lain§uojattomia Porissa, joka toi mukanaan vuosittain lukuisia mielenkiintoisia esittävän taiteen vapaan kentän esityksiä satakuntalaiselle yleisölle. Rakastajien päästyä valtionosuuden piiriin, annettiin festivaalin vetovastuu helsinkiläiselle KokoTeatterille, joka on sittemmin järjestänyt Lain§uojattomat-festivaalin Iisalmessa, jossa Rakastajat-teatterilla on ollut suuri ilo vierailla. Vuonna 2024 teatteri toteutti ensimmäisenä Suomessa kadulla ja ulkoilmassa tapahtuviin, kansainvälisiin katuteatteri- ja katusirkusesityksiin erikoistuneen nelipäiväisen HOP!fest-festivaalin, joka sai jatkoa myös vuosina 2025 ja 2026.
Referenssit
Rakastajat-teatteri ja Teatterifestivaali Lain§uojattomat ovat vuosien varrella saaneet useita tunnustuksia pitkäjänteisestä työstä teatterikentällä. Tässä niistä muutamia:
2025 Vuoden teatteri -ehdokas
2024 Vuoden paikallinen keskustateko HOP!fest (Porikorttelit)
2025 Vuoden teatteri -finalisti (Suomen Teatterit ry.)
2019, Suomi-palkinto – Teatterifestivaali Lain§uojattomat, Opetus- ja kulttuuriministeriö
2019, Vuoden teatteriteko – Lain§uojattomat-festivaali, Teatterikeskus ry.
2016, Porilainen maineteko, Porin nuorkauppakamari ry.
2016, Vuoden teatteriteko – Angelika Meusel, Teatterikeskus ry.
2016, Ennakkoluuloton edelläkävijä -diplomi, Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiri
2015, Silmänkääntäjä-palkinto, Teatterin tiedotuskeskus TINFO
2015, Kunniakirja, Pori tutuksi ry.
2008, Pori-palkinto, Porin kaupunki
2006 Pori-palkinto, Porin kaupunki
1998 Luomuna-palkinto, Satakunnan taidetoimikunta
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.