Siirry sisältöön

Paula Kovanen

Helsinki, Uusimaa

Paula Kovanen soveltavan taiteen ammattilainen, joka on suuntaunut haavoittuvassa asemassa olevien ryhmien kanssa työskentelemiseen taiteen keinoin. Koulutukseltaan Kovanen on teatteri-ilmaisun ohjaaja sekä kulttuurituottaja ja etenkin teatteritaiteen ja draaman eri menetelmät ovat läsnä jokaisessa työskentelykerrassa.

Kovanen valmistaa tilattavia esityksiä sekä työpajoja. Hän on työskennellyt muun muassa iäkkäiden, kehitysvammaisten iäkkäiden, kehitysvammaisten lasten ja nuorten, mielenterveystoipujien, tuen varassa olevien nuorten ja vauvaperheiden kanssa. Esitykset sekä työpajat voidaan räätälöidä tilaajan toiveiden ja tarpeiden mukaisesti. Kovanen ajattelee, että taide ja sen yhdessä tekeminen sekä kokeminen voivat olla portteja tunteiden ja ajatuksien käsittelemiseen sekä näkyväksi tuomiseen. Ennen kaikkea tärkeintä on, että jokaisella on oikeus kokea ja tehdä taidetta.

Maksutapa onnistuu sekä laskulla, että verokortilla.

Referenssit

Kulttuurituottaja 2013
Teatteri-ilmaisun ohjaaja 2023

Kovanen on tehnyt yhteistyötä muun muassa satojen eri iäkkäiden palvelutalojen kanssa ympäri Suomen. Lisäksi hän on työskennellyt eri ala- ja yläkoulujen, sekä mielenterveystoipujien ja kehitysvammaisten ryhmäkotien kanssa, sekä Ensi- ja turvakotien liiton eri yksiköiden kanssa.

Nupulla-hanke
Yhteistyössä ensikotien kanssa toteutettava hanke vauvaperheille, jossa varhaista vuorovaitussuhdetta tuetaan taiteen keinoin. Hanketta toteutetaan yhdessä taiteilija Siiri Ervastin kanssa.

Riemua rinnassa
Kehitysvammaisille iäkkäille suunnattu, osallistava esitys

Luonto meissä
Iäkkäille suunnattu, osallistava kuunnelma korona-aikana

BiisiPaja
Kehitysvammaisille nuorille suunnattu musiikin sävellyspaja. Toteutetaan yhdessä taiteilijoiden Pauli Korjuksen ja Väinö Walleniuksen kanssa.

Musiikkiohjaaja eri palvelutaloissa
Q-teatterin yhteisöteatterin tuottaja
Valittu mukaan kansainväliseen taiteilijaverkostoon CultureAndHealth Platformiin vuonna 2026.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.