Siirry sisältöön

Toisissa tiloissa

Helsinki, Uusimaa

Toisissa tiloissa on vuonna 2004 perustettu helsinkiläinen esitystaiteen kollektiivi.

Toimintamme ytimenä ovat kollektiiviset ruumiilliset harjoitteet, joiden avulla päästään kosketuksiin ihmisille vieraiden olemis- ja kokemusmuotojen kanssa, eli vierailemaan ”toisissa tiloissa”. Viikoittaisissa harjoituksissamme keksimme jatkuvasti uusia harjoitteita ja kehitämme olemassa olevia edelleen.

Osallistavat esityksemme pohjautuvat näihin harjoitteisiin. Helpoilla ja yksinkertaisilla tekniikoilla viemme myös esityksiimme osallistuvan yleisön toisiin tiloihin. Opetamme harjoitteita myös työpajoissa ja demonstroimme niitä julkisissa tiloissa ja tapahtumissa.

Toisissa tiloissa -kollektiiviin kuuluu noin 20 eri alojen taiteilijaa.

Referenssit

Vuosien varrella Toisissa tiloissa -ryhmä on vieraillut teoksillaan lukuisilla festivaaleilla, tapahtumissa ja tuotantotaloissa niin kotimaassa kuin ulkomailla.

Toisissa tiloissa -ryhmän yhteistyökumppaneina ovat toimineet mm. kirjastot, museot, festivaalit sekä teatterit.

Viimeisimpiä ulkomaan vierailujen ja työpajojen yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi Fritt Flog -festivaali, Färsaaret (2025) sekä FIPADOC Dokumenttielokuvafestivaali (Ranska 2023).

Esitystuotantojen lisäksi kollektiivi on toteuttanut työpajakokonaisuuksia ja opetustoimintaa mm. Aalto-yliopistossa ja Taideyliopistossa.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.