Elli Isokoski
Taiteen edistämisen yhdistys Myrskynsilmä ry
Helsinki, Uusimaa
Erityisalaani on työskentely ikäihmisten kanssa tanssin, tanssielokuvan ja yhteisötaiteen keinoin. Sovellun erinomaisesti esimerkiksi residenssitaiteilijaksi hoivayksikköön.
Vedän mielelläni myös koulutuksia ikäihmisten kanssa työskenteleville. Liike elämään hoivatyössä -kursseilla kannustan hoitohenkilöstöä hyödyntämään luovuutta ja tarjoan helppoja liikeharjoituksia, joita voi toteuttaa ikäihmisten kanssa. Samoin voin pitää koulutuksia taiteilijoille, jotka haluavat toimia vanhustyön kentällä. Luennoin ja jaan case-esimerkkejä tanssin ja taiteen käytöstä kulttuurisessa vanhustyössä. Olen toiminut muun muassa tanssi- ja yhteisötaiteilijana, tuottajana, apulaisohjaajana tanssielokuvissa, toiminnanjohtajana, opettajana, luennoitsijana ja asiantuntijana sote- ja taidekenttää yhdistävissä hankkeissa. Olen suorittanut Tanssitaiteen maisterin tutkinnon, Osallistavan ja soveltavan taiteen asiantuntijan erikoistumisopinnot (Taideyliopisto) sekä Kuolindoula-koulutuksen (Lohtuakatemia). Minulla on Laaja-alainen opettajan pätevyys.
Työkielinäni ovat suomi ja englanti.
Minulla on 25 vuoden työkokemus perustamastani Myrskyryhmästä.
http://www.myrskyryhma.fi
Ota yhteyttä, jos osaamiseni kiinnostaa. Mietitään yhdessä toteuttamisvaihtoehtoja.
Referenssit
Mentori ja kouluttaja:
Pohjoismainen Gnist -hanke, jossa tanssitaiteilijoita kannustetaan työskentelmään ikäihmisten hoivakodeissa, Dans i Trøndelag, Norja
Liike elämään hoivatyössä
Koulutus vanhustyöntekijöille tanssin ja liikkeen käytöstä.
mm. Helsingin kaupunki, Sipoon kunta, Esperi care, Turun kaupunki.
Vieraileva opettaja:
University Nord, Levanger, Norja
Taideyliopisto, Helsinki
Esitelmiä ja puheenvuoroja mm:
The Nordic Arts & Health Research Network, Espoo, Suomi
Å skape meningfulle dager – Seminar om dans og helse, Inderøy, Norja
Åldrande på scen – Nordiska länder och Sydkorea, Västerås, Ruotsi
PAMS Salon: Mobility development for diversity and inclusion in the performing arts, Soul, Etelä-Korea
Tanssija:
Isokoski on toiminut tanssijana 14 Myrskyryhmän teoksessa, joista on ollut yli 300 esitystä palvelutaloissa ja seniorikeskuksissa. Hän on esiintynyt myös Ismo-Pekka Heikinheimon, Stephan Koplowitzin ja Lea Andersonin teoksissa Helsingissä ja Lontoossa.
Vuoden yhteisötanssitaitelija 2021
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta tekijästä.