Musiikkiesitys (osallistava)
Musiikkiesitys, joka viihdyttää ja osallistaa myös yleisön mukaan hetkessä syntyvään tunnelmaan. Yhden naisen bändissä kappaleet rakentuvat kerros kerrokselta looper-pedaalin avulla, ja lavalla syntyy runsas ja yllätyksellinen äänimaailma.
Laulaja-lauluntekijän musiikin pohjana toimii kitara, mutta oman säväyksensä tuovat myös itse rakennetut, kasveista valmistetut soittimet. Ohjelmaan kuuluu yhdessä yleisön kanssa syntyviä kappaleita, joiden sanoituksiin, tunnelmaan ja tarinoihin osallistujat pääsevät vaikuttamaan.

Tekniset vaatimukset
Esitykseen kuuluu koko tekniikka äänentoistolaitteineen.Live Taalintehtaan taiteilijaresidenssistä
Suru- musiikkivideo
Satakoot vaikka paskaa -musiikkivideo