Siirry sisältöön
Profiilikuva Tukkateatteri

Hautuumaalaiset-vierailuesitys

Hautuumaalaiset on tamperelaisen harrastajateatteri Tukkateatterin Päiväpajan vierailuesitys. Vierailuesitys sisältää parhaat palat saman nimisestä koko illan esityksestä, joka oli nähtävissä Tukkateatterilla huhti-toukokuussa 2024.

Mitä on elämänilo viimeisillä leposijoilla? Se selviää, kun hyppäät kyytiin mukaan. Tavallisen tuntuinen porukka kiertää bussilla Suomen ristiin rastiin, mutta vähitellen matkalaisille selviää, ettei kaikki ole sitä mitä, kuvittelet sen olevan. Niin matkalaiset kuin katsojatkin huomaavat olevansa tuntemattoman edessä.

Hautuumaalaiset keikkuu elämän ja kuoleman terävällä reunalla. Ilo ja suru, luopuminen ja lohdutus kulkevat käsi kädessä ja yhdessä ihmettelevät maailman menoa. Hilpeys ja traagisuus sekoittuvat keskenään viimeisiksi leiskuviksi ruskan väreiksi. Esitys on kuin ruska. Se juhlii hehkuvin värein kesän ja elämän päättymistä, ja samalla siihen sisältyy toiveikkuus tuntemattoman edessä.

Hautuumaalaiset on lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä mysteerinäytelmä, joka sisältää live-musiikkia, laulua ja monologeja.

Esityksen käsikirjoittaja-ohjaaja on tukkateatterilainen Heikki Vesa. Laulujen sanat on tehnyt Jaakko Katajamäki ja sävellykset Tuija Kurki.

Esitysryhmän koko on noin 10 henkilöä. Yleisöä voi olla tilan akustiikasta riippuen haluamanne määrä. Näyttelijöillä ei ole käytössään mikrofoneja äänen vahvistamiseksi.

Päiväpaja on Tukkateatterilla vuodesta 2012 toiminut matalan kynnyksen teatteripaja, joka kokoaa yhteen kaiken ikäisiä niin aloittelijoita kuin pidempäänkin teatteria harrastaneita. Ryhmä on esiintynyt erityisesti lapsille ja ikäihmisille. Päiväpajan esitykset valmistetaan avoimin mielin, ryhmän sisällä kokeillen ja kommentoiden.

Tilavaatimukset

Esitystilaksi tarvitaan alue, joka on kooltaan vähintään 4 m x 4 m. Esitystilassa tulee olla sähköpistokemahdollisuus. Esitystä varten tilaa ei tarvitse pimentää. Näyttellijät tarvitsevat pukuhuoneen tms. vaatteiden vaihtoa varten.

Tekniset vaatimukset

Esitystilassa tulee olla sähköpistokemahdollisuus.
Asfalttitien laita, jossa näkyy tien mutka ja maalattu reunaviiva. Kuvassa pääosassa on syksyinen metsä, jossa on puita eri keltaisen ja oranssin sävyissä. Kuvassa on sumuinen ja rakeinen tunnelma. Kuvassa on lisäksi tekstit: Hautuumaalaiset -mysteerinäytelmä, Tukkateatterin päiväpaja kevät ja syksy 2024 sekä teatterin logo.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.