STREAK -katkeamaton

Tarinoita nuorten kipuilevasta kasvusta aikuisuuteen.
Usein tuntuu, etteivät aikuiset ymmärrä nuoria. Vaatimukset nuorille ovat armottomia. On päätettävä varhain monesta asiasta. Nuoren elämässä paineita tulee paljon ulkopuolelta: pitää pärjätä ja suorittaa. Vaatimukset ahdistavat ja vaikuttavat nuoren kykyyn hallita omaa elämäänsä. Pitää valita opiskelupaikka, pitää löytää unelmien puoliso, pitää laihduttaa, olla itsevarma, kaiken kokenut. Paitsi että ei pidä. Elämässä ei pidä yhtään mitään paitsi elää. Elämä itsessään on arvokas silloinkin, kun se on täynnä keskeneräisyyttä ja ahdistusta.
On ihan OK olla epävarma ja on hyvä nähdä, että tosi monella nuorella on ihan samanlaisia tunteita. Et ole yksin asioiden äärellä. On tärkeää tunnistaa, millaisena näet itsesi ja minkälaisen tulevaisuuden haluat. Elämä on täynnä toisiaan seuraavia vaiheita. Kun yksi vaihe päättyy, toinen alkaa. On lohdullista huomata, että aikuistenkaan maailmassa ei mikään ole valmista.
Näytelmä seuraa kolmen nuoren tarinaa välähdyksinä streakin tavoin. Nuorten elämä kulkee somen pirstaleisina kuvina ja kertomuksina. Välillä mielikuvitus ottaa vallan. Mitkä tarinat somekuvien takana on totta ja mitkä mielikuvitusta? Mitä oikeasti halutaan näyttää ja mitä salattujen tarinoiden takana piilee?
STREAK -raita,tapahtumasarja, putki, sarja, on somesovelluksen viestintäominaisuus kahden käyttäjän välillä. Se näyttää, kuinka monta päivää käyttäjät ovat viestitelleet toisilleen. Yksikin väliin jäänyt päivä tuhoaa streakin. Näytelmä käyttää hyväkseen somen lainalaisuuksia ja Streak toimii vertauskuvana nuoren elämälle.
Nuorten ääni tulee näytelmässä kuuluviin Pajaston työpajoissa kerätyn aineiston ja tarinoiden myötä.
Näytelmän oppimateriaali lähetetään esityksen tilanneille etukäteen.
Suos. 13 v. alk
Kesto 75 min, ei väliaikaa.
Kantaesitys Ahaa Teatterissa 8.2.2023.
käsikirjoitus ja ohjaus Jonna Wikström
lavastus- ja pukusuunnittelu Paula Koivunen
musiikki ja äänisuunnittelu Markus Bonsdorff
valosuunnittelu Antti Kauppi
koreografi Soile Ojala
kappaleiden sävellys ja sanoitus Aida Wikström
näyttelijät Oskar Hartman, Reetta Hyreen, Roosa Lehtinen ja Teemu Mäkinen
lavasterakennus Antti Kauppi
videoteknikko Jaani Leinonen
Gandalf-puvun ompelu Jenni Nykänen
esitystekniikka Janne Liukku
graafinen suunnittelu Johanna Häkkilä
valokuvat Jari Kivelä'
työharjoitteijat Iida Sippola ja Tuulia Siewert
markkinointi ja tiedotus Pia Hakala
kiertuemyynti Veera Perttula
tuotanto Tiina Järvi, Ahaa Teatteri

Tilavaatimukset
Leveys 8 m, syvyys 8 m, vapaa korkeus 5 m.Mahtuu 12 x 20 m kokoiseen saliin.
Tekniset vaatimukset
voimavirta
Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.