Siirry sisältöön
Muistelemme metsiä ja tarinoimme metsään menemisestä yhdessä osallistujien kanssa. Nukketeatteritaitelija Tytti Marttila loihtii näkyviin metsämaisemia varjoteatterina ja näyttelijä Marja Skaffari esittää metsäistä musiikkia. Tuomme nuuhkittavaksi metsän tuoksuja. Kultturituokion kesto on yksi tunti, ja se sopii myös huonokuntoisille.

Esiintyjinä:
Näyttelijä, äänitaiteilija Marja Skaffari
Marja Skaffari on valmistunut musiikkiteatterinäyttelijäksi Turun taideakatemiasta 2002. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Skaffari on ohjannut yhteisömusikaali Toivon Kuuselakeskuksessa Tampereella, ohjannut kymmeniä ikäihmisten taide- ja kulttuurityöpajoja, toiminut klovniposteljoonina ikääntyneiden palvelukeskuksissa ja ryhmäkodeissa, sekä työskennellyt kulttuurikuntouttajana Tammenlehväkeskuksessa. Lisäksi hän on ollut päävastuussa ja toteuttajana sotaveteraanien ja-invalidien leskien virkistysleireillä.

Nukketeatteritaiteilija Tytti Marttila.

Marttila valmistui Turun AMK:n Taideakatemian nukketeatteri linjalta 2007 ja osallistui varjoteatteri koulutuksiin Italiassa 2015 ja Saksassa 2019. Vuosina 2020-2022 hän on esiintynyt ikäihmisille Kalajuttu ja Tonttu ja Pohjoistuuli esityksillä ja Iltapäivätanssit kultturituokiolla n. 50 esityksen verran.


Tilavaatimukset

Aula tai palvelutalon sali.

Tekniset vaatimukset

Pistokerasia, pimennys mahdollisuus.

Suositukset (0)

Ei suosituksia

Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.