Maalaus ja kollaasi -paja

Maalaus ja kollaasi -pajassa käytämme guassivärejä, papereita, siveltimiä, kyniä, ja muita upeita sekatekniikan välineitä ja materiaaleja. Pohdimme myös pajan aikana kuinka erilaiset näkökulmat, välineet ja materiaalit vaikuttavat luovaan prosessiin ja teoksen lopulliseen ilmeeseen. Voiko omaa luovuutta sittenkään täysin hallita?
Maalauksen teema on vapaa, joten mukaan voi halutessaan ottaa kuvan tai valita puhelimestasi sellaisen esimerkiksi asetelma, kukat tai muu inspiroiva asia. Myös paikan päällä mahdollista lainata inspiraatiokortteja.
Pajaan osallistuminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Paja soveltuu myös kuvan ja taiteen parissa työskenteleville ja harrastajille. Pajassa pääsee kokeilemaan uudenlaisia ja yllättäviäkin tapoja teoksen tekemiseen. Pajassa käydään läpi lyhyt värioppi, tutustumme käytettäviin välineisiin ja erilaisiin kikkoihin. Osallistujat pääsevät luomaan maalauksen, jossa hyödynnetään kollaasi- ja sekatekniikan menetelmiä.

Suositukset (0)
Ei suosituksia
Tilaajat eivät ole vielä jättäneet sanallista suositusta palvelusta.